Uusi vuosi

Jotain ongelmia oli kun yritin kirjoittaa tänne. Nyt kokeilen lyhyesti, onnisttuko?
Oikein hyvää uutta vuotta toivottelen kaikille!!!!

Etelässä (1500 km)

Heipä taas kaikille lukijoilleni. Ja heille, jotka eivät saaneet joulutervehdystä, toivottavasti joulu meni mukavasti ja toivottelen nyt oikein hyvää uutta vuotta. Korttejakin sain. Itse en ole useampaan vuoteen saanut lähetettyä, sekin taito on iän myötä kadonnut. Nyt oli taas vilkas joulunaika, kiitos poikieni, en ehtinyt edes tekstiviestejä laittamaan. Onneksi minulla on sellaisia läheisiä, jotka eivät pahastu.


Ensimmäisenä arkena lensin tänne toiseen kotiini. Lähtiessä aamulla Hesassa oli +7 astetta ja kun lentokoneessa ilmoitettiin kohteen lämpötila, se oli +2. Sumua oli maahan saakka täällä päässä. Matkalla vain alppien huiput näkyivät kauniisti, muuten Eurooppa oli pilvien alla. 


Sampo toi ruhtinaallisesti kentälle, mutta olin laittanut tänne liian myöhään tiedon tulostani, Olipas nyt sitten kamalaa tulla bussilla. Sain lentokentältä ostettua kuukausilipunkin. Kysyin neuvonnasta, sanoivat ettei mistään voi ostaa. Onneksi olen aika itsepäinen ja tiesin että kentällä lähtöpuolella on posti. Menin sinne kysymään ja sain lippuni. Tapani mukaan menin antamaan palautetta infoonkin. Yritin soittaa Maralle, mutta puhelin oli kiinni. Myöhemmin kuulin, että puhelin oli unohtunut johonkin, ei minulla vaan koskaan! Soitin Bélan puhelimeen, mutta hän ei kuullut. Olin jo melkein kotona, kun soittivat ja tulivat sitten käymään. Toivat joululeivonnaisia ja Béla laittoi kaasulämmittimen päälle. Aluksi ei meinannut onnistua, kunnes hän hoksasi kysyä onko pääkatkaisija auki, no ei ollut. Eilen oli 15 astetta, nyt on jo 20 ja ihan mukava olo.


Piti käydä katsastamassa keskusta ja joulutori, joka on vielä tämän viikon auki. Olisin ostanut tänäkin vuonna samoja pannunalusia, mitä viime vuonna. En vain löytänyt. Olin aika sippi ja tulin aikaisin kotiin nukkumaan. Heräsinkin sitten pirteänä kolmen aikaan yöllä.


Aamulla alkoi ikkunasta kuulua naputusta. Minut oli bongattu ja rahat oli loppu. Minulla on tässä talossa kaksi perhettä, joita autan vähän. Koen sen samalla jonkinlaisena suojelurahana. Piroska-mummo toi kahvia ja kaakkuja. Ei ihan paha olla joillekin tärkeä.


En meinannut ehtiä laukkua pakata siinä kahvia juodessa ja suruja kuunnellessa, kun jo soi puhelin ja Mara ja Béla ottivat kyytiin ja mentiin Zsuzsille. Gáboritkin olivat siellä. Syötiin ja tutkittiin lahjoja. Siinä porukassa on kiva olla. Hanga vähän kiukutteli minulle, koska olen kerran ollut hoitamassa, kun Zsuzsi oli jumppaamassa. Ja sama tulee jatkumaan tänäkin keväänä.


Sieltä lähdettiin kolmen maissa ja minä tipahdin matkalla kylpylään. Ensin tunti liotusta 36 asteisessa vedessä, sitten saunaan, höyrysaunaan, kahvilaan ja 50 metrin altaaseen. Sen vesi oli vain 25 astetta, viime talvena oli 28 asteista. Uin vain 500 metriä. Kaikki altaat ovat ulkona, höyry vain nousee. Puoli viideltä tulee pimeää ja valonheittimet sytytetään. Nyt on puhdas olo.


Ja talo on ihan hiljainen.

Arkielämää

Satuin menemään sellaiselle sivulle, josta näkee kuinka moni on käynyt blogia katsomassa. 
En koe olevani kovin ihmeellinen kirjoittaja ja edelleenkin ihmettelen, että jaksatte näitä lukea.


Tänään menin Maijan luokse kivikassini kanssa tekemään helmiä. Kävimme läheisessä kauppakeskuksessa syömässä ja sen jälkeen sain aikaan vain kahdet helmet. Tämän illan aion olla kotona ja hoidella erilaisia rästihommia.


Eilen aamulla menin Zsuzsin luokse lapsia vahtimaan, jotta Zsuzsi voi mennä jumppaamaan. Siellä kului sitten aikaa iltapäivään, jolloin palasin kotiin ihanille päiväunille. Illalla menin tanssimaan ja ilokseni Katikin tuli sinne. Päiväunien ansiosta jaksoin olla yli puolen yön.


Keskiviikkona piti aamulla olla ylhäällä, koska oli tulossa vesimittarin vaihtaja. Ehdin siinä ennen hänen tuloaan hieman siivotakin, sain matot harjattua ym. 
Sillä aikaa kun mittaria vaihdettiin minä taistelin lomakkeen täytön kanssa. Onneksi voin kysyä apua. Lomakkeeseen piti sitten saada jonkun nimi, eikä minulla ollut hajuakaan mistä sellaisen henkilön löytää. Viime vuonna olin kuullut, että tuossa vastapäätä asuu talkkari ja menin sinne kysymään. No eihän tässä talossa enää talkkaria ole ollenkaan, edellinen kuoli. Puhumattakaan sellaisesta henkilöstä, joka allekirjoittaa papereita. Olin ennen mittarinvaihtoa tutustunut papereihini ja huomasin, että vastike ei mene tililtäni.Löysin myös osoitteen, jossa talon asioita hoidetaan. Sinne sitten lähdin matkustamaan ja apua hakemaan. Löytyi pienen hakemisen jälkeen ja sain nimet papereihin ja sain tietää paljonko minulla on maksuja rästissä. En osaa käyttää tämän unkarilaisen pankin nettipankkia, pitää mennä säheltämään taas konttoriin, niinkuin mummot yleensäkin tekevät. Minulla on vastike tästä kämpästä noin 40 euroa koska minulla on vesimittari. Ilman vesimittaria vastike olisi 90 euroa. Aika kallista vettä täällä.
Illalla menin sitten oopperaan katsomaan balettia.


Tiistaina opiskelin hiukan unkaria ja kirjoittelin sanoja milloin missäkin kahvilassa. Kun kyllästyin, vaihdoin paikkaa. Marakin soitti, että hän tulee katsomaan suomalaista elokuvaa. Kävimme katsomassa Postia pappi Jaakobille ja se oli edelleenkin ihan hyvä. Mara ja Bélakin pitivät. Leffasta mentiin Ikeaan illalliselle lihapullia syömään.


Maanantaina olin suomen kielikerhon kanssa Gödöllössä. Kävimme Sissin linnassa ja paikallinen lääkäri, joka on ollut Suomessa töissä, selitti paikasta Suomeksi. Sinne oli myöskin avattu uusi siipi, jossa on ollut lastenhuoneet. Linnasta mentiin paikalliseen luterilaiseen kirkkoon. Papin vaimo on ollut myös aikanaan Suomessa ja puhuu suomea. Hän kertoi kirkosta ja lauloi meille kansanlauluja, joita hän on kerännyt Moldovasta.Lauloimme yhden suomalaisen virrenkin yhdessä.
Kirkosta mentiin ravintolaan juttelemaan ja olikin jo aika myöhä kun tulin kotiin.

Sunnuntaina lähdin porukan mukana junalla Visegradiin ja sieltä käveltiin kaunista laaksoa pitkin vuorten toiselle puolelle pieneen kylään. Kylässä piipahdettiin kapakassa ja jatkettiin matkaa Szentendren suuntaan. Kävelimme Szentendren rajalle asti, koska juuri sen tunnin kohdalla bussilla oli  tauko. Aika väsyneitä jo oltiin kun vihdoin päästiin bussilla juna-asemalle. Juna oli korvattu busseilla ja piti vielä seistä tupaten täydessä bussissa.
Illalla menin erääseen kirkkoon kuuntelemaan suomalaista käsikelloyhtyettä Jyväskylästä. Menin konsertin jälkeen juttelemaan, mutta eivät olleet kovin kiinnostuneita tällaisista mummoihmisistä.

Lauantain vietin elokuvateatterissa ja katsoin ensin Suden tarinan. Välissä kävelin lähistöllä katselemassa muutaman kätkön ja illalla katsoin vielä Väärät juuret ja Kohtaamisia. Täällä siis oli suomalaisten filmien viikonloppu. Paikalliset Suomen kielen opiskelijat olivat unkarintaneet filmit. Perjantaina avajaisissa oli mukana Prinsessan ohjaajakin, Arto Halonen. Häntä haastateltiin aluksi ja oli aika mielenkiintoista kuulla filmin taustastakin. Filmin jälkeen tarjottiin katsojille salmiakkikossua. Haastattelin vähän Halosta ja kiittelin hyvästä filmistä.

Koulusta toiseen

Siinä kylässä, jossa yövyimme (Lészped) on unkarinkielen opettaja. Vierailimme koulussa hänen luokassaan. Attila Márton on nuori mies, kotoisin Erdelystä. Hän meni viime kesänä naimisiin paikallisen tytön kanssa, joten on toivoa, että pysyvät paikkakunnalla. Oppilailla on noin 3-4 tuntia viikossa unkarinkielen opetusta. Selailin kirjoja opettajan pöydältä ja muutenkin oli pedagogisesti hyvä tunnelma.Tämän opetuksen maksaa Romanian valtio, kuulemma koska vanhemmat ovat sitä vaatineet.
Sieltä ajoimme Klézseen, jossa myös oli koulu, mutta aivan toisenlainen. András Duma on rakennuttanut ties millä rahoilla ison talon, jossa on muutama luokka ja museo ja lastentarhahuoneitakin. Ilmeisesti asuvatkin jossain osassa. Siellä oli myös vierashuone. Talo on todella kauniilla paikalla vuorten kupeella. Talon seinällä oli Gergely Csoman tekemä puuveistos, jonka symboliikka jäi vielä epäselväksi.
András opettaa lapsia koulun jälkeen. Nytkin tuli muutama lapsi koulun jälkeen pelaamaan tietokoneilla. He tosin pitivät meille pienen esityksenkin. Hän ei käytä samoja kirjoja kuin Attila, vaan on tehnyt omat kirjat. Kerjäsin tietenkin itselleni, olisin ostanut, mutta en voinut, koska sitten muillekin pitäisi myydä. Lopulta sain kuitenkin lahjaksi ja annoin koululle rahaa. Se toimii pelkästään lahjoitusvaroin.

Lounastimme sisällä pitkän pöydän äärellä ja sain maistaa puliskaa, maissin ja vuohenrahkan paistosta, se oli hyvää. Pálinkakin kuului tietenkin ruokalistaan, piti pitää huoli, ettei tyhjentänyt lasia kokonaan, koska se täytettiin heti uudestaan.
Emme täälläkään ehtineet viipyä pitkään, koska piti matkustaa Csíkszeredaan Demeter Lakatosin muistojuhlaan. Ajettiin takaisin Gyimesiin ja jätettiin peräkärry Péterin pihalle. Oli mukava nähdä vuoret ja kylät uudestaan. Olimme ajoissa perillä, koska ohjelman suunnittelu oli kesken. Lähdimme Katin kanssa vähän kävelemään. Olisin halunnut käydä kansanperinnekaupassa, mutta se oli jo kiinni. Piipahdimme kauppahallissa ja katsomassa modernia kirkkoa. Siinä on alttari keskellä ja käytetty paljon  puuta. Myöhemmin sain tietää unkarilaisen suunnittelijankin, jonka hautajaiset sattuivat viime lauantaille. (Imre Makovecs 1935-2011)

Juhlassa oli puheita, Ildikón laulua, Gergelyn lausuntaa ja paikallisten nuorten upeita esityksiä. Gergely mainitsi suomalaisen matkalaisen ja kertoi esimerkkejä suomen suhtautumisesta asioihin. Juhlan jälkeen tuli sitten eräs naisihminen puheilleni ja puhui suomea. Hän on eläkkeellä oleva unkarin kielen opettaja ja on ollut Savonlinnassa kielikurssilla.

Messusta toiseen

Búcsú oli Szabófalvan kirkossa. Sinne saapui ainakin 50 papin kulkue ja osa väestä istui ulkona, jonne oli laitettu kaiuttimet. Toyotan kuski ja majapaikkamme isäntäpariskuntakin oli mukana. Messu oli romaniankielinen, joten mitään en ymmärtänyt. Valittivat, että väkeä oli tavallista vähemmän.
Meillä oli kiire syömään ja jatkamaan matkaa. Ruoka oli taaskin erinomaista. Tytöt keittelivät sitä kesäkeittiössä, joka ei ollut suuren suuri.
Taas kiirehdittiin matkaan kohti Nagypatakin kirkkoa, jossa pidettiin unkarinkielinen messu. Lupa oli saatu ilmeisesti unkarilaisten vieraiden takia. Lähikylien csángót tulivat kansallispuvuissaan. 

Messun jälkeen joku aloitti laulamisen ja väki lauloi kauniisti, mutta paikallinen romanialainen pappi oli kärsimätön ja sammutteli valot kesken laulamisen. Laulu kuitenkin jatkui vielä hetken .Kirkon pihalla sitten keskusteltiin ja lapset saivat lahjaksi unkarinkielen oppikirjoja. Oli mukava jutella lasten kanssa, koska minäkin vasta opettelen kieltä.
Kirkolta siirryttiin hautausmaalle, jonne suntio tuli kertomaan vabhasta puukirkosta. Kirkko on tuettu yhden kiven varaan.
Illan hämärtyessä jatkettiin matkaa kohden majapaikkaa Lészpediä. Ei kuitenkaan menty suoraan vaan käytiin Trunkin kylän hautausmaalla katsomassa uutta muistomerkkiä, joka on tehty Martin Benedicktille, jonka kotimuseossa myös kävimme. Muistomerkki oli valtava graniittikuutio, joka oli ruskeaa rapakivigraniittia. Oli hauska kertoa muille mistä kivi on peräisin. Kotimuseon edessä oli kaivo, joka on restauroitu ja oli mukana olleille tärkeä kohde. Kyseinen henkilö on auttanut aikanaan unkarilaisia, mutta tarkemmin en vielä tiedä asiasta. Täytyy googlata.

Majapaikassa jakaannuimme muutamaan taloon, menin neljän naisen joukossa kadun perimmäiseen. Syötiin taas illallinen ulkona viiniköynnöskatoksessa, jonka rypäleet olivat jo kypsiä ja maukkaita. Saimme maistaa myös vuorilta tuotuja rypäleitä, jotka vasta maukkaita olivatkin. Majoituimme ns. puhtaaseen huoneeseen (tiszta szoba), jossa säilytetään vaatteita ja liinavaatteita, eikä siinä ole lämmitystä. 
Perheen isä on muualla Romaniassa töissä ja kotona oli äiti kahden alakouluikäisen tytön kanssa ja isoäiti tavan mukaan myös. Vanhin poika oli muualla lukiossa. Yritin antaa isoaidille pientä katolista vihkosta, mutta hän sanoi, ettei osaa lukea. En kehdannut kysyä osaako hän lukea romaniankielistäkään tekstiä. On yleistä, että puhuvat, mutta eivät lue eivätkä kirjoita. Saattaa olla että kirjoitettu kieli puuttuu kokonaan, kuten saamenkielestä aikoinaan.

Moldova

Moldova on eri asia kuin Moldavia. Moldova on osa Romaniaa, Moldavian rajalla. Moldova ei ole kuulunut Itävalta-Unkariin ja siellä asuvat unkarilaiset puhuvat noin 200 vuotta vanhaa unkarin kieltä. Se poikkeaa jonkin verran nykyisesta. Tällä alueella on runsas kulttuuriperintö, jota on talletettu useiden ykmmenien vuosien ajan. Mm Péter Halász on kulkenut kylissä 30 vuoden ajan. Siihen kuuluvan tanssiperinteen kautta olen tutustunut ensimmäistä kertaa csángóihin. Käyn usein torstaisin Budapestissä csángótanssi-illassa. Moldovan alueen tanssit ovat enimmäkseen piiritansseja, joita tosin voi tanssia pareittainkin. Parit tanssivat piirin keskellä. 

Szabófalvan kylässä ei kovinkaan moni enää puhu unkaria. Sieltä on kotoisin csángórunoilija Demeter Lakatos. Menimme ensimmäiseksi hautausmaalle ja etsiskelimme hautaa, koska paikallinen eläkkeellä oleva opettaja ei vielä ollut tullut. Kun hauta löytyi ja porukka kokoontui paikalle, kuulimme puheita, runoja ja laulettiinkin. Csángóilla on oma hymni ja sen lisäksi laulettiin Unkarin kansallishymni. Hautaristi sai uuden seppeleen entisten lisäksi.

Täältä jatkoimme matkaa paikalliseen museoon, jossa kuulimme enemmän paikasta ja runoilijasta. Opettaja luki mieluummin paperista, sen verran heikompaa on siellä unkarin kielen käyttö. Museossa oli hieno kokoelma kansallispukuja ja erilaisia käsitöitä. Puheiden lisäksi ohjelmassa oli muistotaulun luovuttaminen museolle. Taulu oli alun perin tarkoitus laittaa Demeter Lakatosin kotitalon seinälle, mutta taloa ei enää ole ja niinpä se toistaiseksi päätyi museon haltuun.
Museossakin oli meille tarjoilua, mehua ja aivan erikoisen hyvää paikallista pullaa.
Paikalle oli tullut myös muita kuin meidän ryhmämme jäseniä. Kun siirryttiin majapaikkaan, siellä pidettiin keskustelutuokio csángóasioista. En kaikkea ymmärtänyt paikallisen puheen nopeudesta johtuen, mutta jonkinlaista lievää väittelyntapaistakin oli. Joka tapauksessa keskusteltiin Andras Duman tuomasta kirjeestä, jossa pyydetään piispalta unkarinkielisiä messuja ja se päätettiin allekirjoittaa ja lähettää eteenpäin. On aika outoa, että unkarinkielisten messujen pitäminen on kiellettyä, mutta puolankielisiä pidetään. Romania on pääosin ortodoksinen maa ja vain tällä aluella on voimakas katolisuus. Sille annettiin lupa sillä ehdolla, että unkarilaiset romanialaistetaan. Mutta nyt ollaan EU:ssa ja Caucesku ei ole enää vallassa, joten en voi käsittää vanhan perinteen voimaa. Tinka on käynyt Vatikaanissa asti tuloksetta.
Paikallinen nuoriso ja vanhemmatkin menevät paljon Italiaan Ja Espanjaan töihin, koska ne maat ovat myös katolisia. Ongelmana ovat kotiin jäävät lapset, jotka asuvat sukulaisilla tai Bákòssa olevassa lastenkodissa. Jos halutaan muuttaa Unkariin, heitä autetaan, mutta muuttaminen on ollut aika vähäistä.
Pohjoismoldaviassa on kuusi csángókylää, mutta vain vanhemmat puhuivat keskenään unkaria, lapsille puhuttiin romaniaa ja kielitaito on hävinnyt. Tämän talon tyttäret mm, eivät puhuneet lainkaan unkaria. Toisen kanssa saattoi puhua englantia.
Illallinen syötiin ulkona ja ilma viileni tuuliseksi. Piti kaivaa lämpimät vaatteet laukusta. Illallinen oli aivan loistava. Kotitekoinen kirsikkapálinka, tosi maukas keitto ja pihvi tuoreen kaalisalaatin kera. Aika monelta unkarilaiselta jäi kaalisalaatti syömättä, eivät ole tuoreeseen tottuneet. Muutama annos kirsikkapálinkaa kirvoitti Gergelyn pitämään ylistyspuheen suomalaisesta hirsitalosta.

Siinä ruokaillessamme tuli portille talon lehmä kotiin laitmelta. Raukka pelkäsi outoa meteliä, eikä uskaltanut tulla sisään ennen kuin olimme hiljaa.
Jälkiruoaksi oli taas samanlaista herkullista csángópullaa.
Mahduimme melkein kaikki nukkumaan tässä talossa, vain viisi majoittui muualle. Minulla oli paikka ns. ranskalaisessa vuoteessa (levitetty sohva) enkä nukkunut, koska korvan juuressa kuorsattiin koko yö.
Talon pihalla oli navetta, jossa asui lehmä, vasikka ja sika. Lisäksi pihalla oli kanala. Pihan takana loistava puutarha, paprikaa, tomaattia, kaaleja, maissia jne.
Aamulla kävelin hiukan kylässä. Kaduilla kuljeskeli kanoja ja ankkoja ja hevosajoneuvoja oli enemmän kuin autoja. Pihoilla oli paljon viinipensaita katoksina.
Päivän ohjelmassa oli osallistuminen kylässä pidettävään katoliseen juhlaan. Juhlapäiväna osa kaupoista oli kiinni ja lehmäkin jäi kotiin. Sukulaiset tulevat naapurikylistä ja tähänkin taloon tuli vieraita Toyotalla. Toyota jätettiin kadun varteen syömään heinää, ei näet tarvitse lainkaan bensiiniä.

Romaniaan

Matkalle lähdettiin maanantai-iltana kymmenen aikaan. Istuskelin hyvissä ajoin puistossa ja paikalle alkoi tulla muitakin matkalaisia. Sain alusta pitäen hyvän vastaanoton. Paikalle tuli matkan järjestäjä, Gergely Csoma. Hän oli kuullut suomalaisesta matkalle lähtijästä ja ulkonäöstä päätteli minut. Hän on ostanut itselleen aikoinaan suomalaisen Rantasalmi Oy:n hirsitalon ja hehkutti sitä. Sain myöskin kuulla "Kukkuu, kukkuu kaukana kukkuu" laulun unkarilaisin sanoin. Hän on joskus aikoinaan vienyt Tytti Isohookana-Asunmaan Moldovaan. Ryhmä kuuluu Lakatos Demeter seuraan ja oli iältään vanhempaa.

Paasin jopa mahdollisimman eteen istumaan, en ehtinyt hankkia matkapahoinvointilääkkeitä.

Koko yö ajettiin ja kahden aikaan oltiin Romanian rajalla. Muutamat EU-maat ovat estäneet Romanialta pääsyn chengeniin, joten passit tarkastettiin.

Nukkuminen oli olematonta, eikä mitään nähnyt, mutta porukka lauloi ja kertoi juttuja.

Aamulla kuuden aikaan alkoi taivas valjeta ja olimme saapuneet Mártonvárasin kaupunkiin. Ikkuna huurustui koko ajan, vaivoin nain ulos. Vuorille noustiin serpentiiniteitä pitkin ja puusto oli havupuuta, kuusia enemmän kuin mäntyjä.

Välillä ajettiin kaupungin läpi ja talot olivat osin vanhoja, osin uusia kerrostaloja.

Tultiin sellaisen kylän läpi, jossa oli lukemattomia keskeneräisiä palatseja torneineen. Lännessä asuvat mustalaiset ovat kuulemma rakennuttaneet. Sinneköhän Helsingissäkin kerjätyt rahat ovat menneet?

Huomio kiinnittyi myös siihen, että kyliin rakennettiin suuria kirkkoja, vaikka 

vaikka kylässä oli ennestään kaksi kirkkoa. Hevosajoneuvot kuuluvat liikenteen joukkoon, niissä on kärryjen perässä jonkin sortin rekisterikilpi. EU-direktiivit eivät ihan taida päteä, kun kärryissä on puiden päällä koko perhe kyydissä. Ihan jokunen minitraktorikin osui matkan varrelle.

Erdelyn kylissä on erikoisia portteja, Máréfalvan kylässä niitä on kadun varrella kymmeniä, uusia ja vanhoja, maalattuja ja maalaamattomia.

Eräässä kaupungissa ei ollut liikennevaloja vaan poliisi risteyksessä ohjaamassa liikennettä.

Kaupungeissa näkyi minibusseja ja kauppojen kilvet olivat unkariksi.

Erään kylän laidalla oli ihmisiä tiellä huitomassa puun oksilla pähkinöitä pois autojen alta. 

Nain myös isoja perävaunuja, joissa oli paljon pieniä luukkuja. Ensin ihmettelin, mutta sitten tajusin niiden olevan mehiläispesiä. Fiksua laittaa pesät peräkärryyn, ei tarvitse nostella laatikoita.

Kun alettiin nousta Karpaateille, pysähdyttiin matkalla Csikszentmihályn kylään tapaamaan paikallista pappia. Oli tarkoitus sopia tarkemmin tulevasta unkarinkielisestä messusta. Hän kutsui koko porukan pappilaan ja saimme juotavaa, pálinkaa ja valtavan isoa kürtöskalácia. Pappi Géza Gergely puhui unkaria paikalliseen tapaan niin nopeasti, etten aina pysynyt mukana. Jokainen kertoi lyhyesti itsestään, minäkin. Matkan aikana on vitsailtu puheestani. Olen kuulemma aito csángó koska ässäni on yhtä terävä. Mielenkiintoista oli nähdä pappila sisältä. 

Jatkettiin nousua yli Karpaattien ja maisemat olivat upeat. Gyimesin laaksossa virtaa Tatrosjoki ja maisemat ovat todella upeat. Puut on osin hakattu ja vuorille on tehty niittyjä. Niiltä niitetään heinä kolmesti vuodessa. Vuorten harjanteet houkuttelivat kävelemään, joskus toiste sitten.

Iltapäivällä kahden jälkeen oltiin Gyimeközéplokissa, jossa majoituttiin Csillag-panzioon. Mina majoituin Katin kanssa samaan huoneeseen ja kun muut vielä ruokailivat, lähdimme etukateen kävelemään kylän raittia. Niityillä kasvaa syksyllä hiukan krookuksen näköinen vaaleanpunainen kukka. Paikoin niitä oli valtavasti. Ihailimme kylän taloja ja pian muu porukka sai meidät kiinni. Menimme kylässä nykyään asuvan Csángótutkijan Péter Halászin kotiin. Siellä suunniteltiin tulevaa juhlaa ja nautittiin vaihteeksi pálinkaa ja Péterin vaimon tekemää maissileivonnaista. Aika moni porukasta on tavannut Tytti-rouvan ja Péter tiesi kirjastakin. Muille minä kerroin siitä. Aika mielenkiintoista, että kirja ilmestyy juuri samaan aikaan kun mina olen siellä.

Illalla mentiin ajoissa nukkumaan, koska edellinen yö oli jäänyt väliin. Pidimme huoneen ikkunan auki ja oli hyvä nukkua lämpimän peiton alla viileässä.

Aamulla oli melkoisen viileää, aurinko ei yltänyt vielä laaksoon.

Aamiaisella oli paikallista mustikkahilloa ja mm zakuzkaa, paprika-tomaatti-munakoiso-pastaa.

Lähdettiin jatkamaan matkaa Moldovan kyliin. Péter Halász lahti mukaan ja kertoi paljon juttuja matkan aikana. Gyimesbükkin kylän kirkosta hän kertoi: Pappi halusi teettää kylään unkarilaisen kirkon ja haki luvat Bukarestista ja saikin. Bakussa, läänin pääkaupungissa oli sitten ongelmia rakennuslupien kanssa ja paikallinen virkamies sanoi, ettei lupia tule niin kauan kuin hän elää. Siihen pappi vastasi, että odotetaan sitten. Kolmen kuukauden kuluttua virkamies kuoli, kirkko rakennettiin, eikä sen jälkeen kukaan uskaltanut asettua pappia vastaan.

Entisen Itävalta-Unkarin rajalla pysähdyttiin hetkeksi ihailemaan viimeista asemaa.

Maisema muuttui alavaksi vuorten toisella puolella. Olimme matkalla Szabófalvan kylään, jossa Demeter Lakatos on syntynyt.

Ennen kuin saavuimme kylään kävimme kylän lähellä olevalla lähteellä, jossa kyläläiset käyvät pesemässä vaatteita. Sinne oli rakennettu sementtialtaat ja pöydät, joissa mennessämme naiset pesivät mattoja. Naiset seisoivat juoksevassa vedessä kumisaappaat jalassa. En tullut kokeilleeksi veden lämpötilaa.

Perjantai

Tapahtumarikas päivä vaikken juuri monessa paikassa ollutkaan. Tutkiskelin tässä csángó-unkarilaisista juttuja, kun ulkoa kuului hälystysajoneuvon ääni. Uteliaana menin tietenkin ikkunaan ja kadulla meni ainakin kolme poliisien panssarivaunua (kumipyörin). Jotain täällä on tänään ollut, koska kun olin menossa viemään yhteen kätköön sankartenaukion lähelle kulkijoita, olikin purkin alue aidattu poliisin nauhalla. Päätin kuitenkin viedä tavarat purkkiin ja pääsinkin livahtamaan purkin käsiini. Kun palautin sen oli lähellä muutama poliisi ja menin tietenkin selittämään millä asioilla liikuin. Ensimmäiseksi kysyttiin ettei kyseessä ole pommi. He kiinnostuivat leikistä ja menimme yhdessä purkin luo ja esittelin heille kätköilyn. Olivat positiivisesti kiinnostuneita. 


Pitääkin äkkiä kirjata kulkijat, koska kukaan ei nyt tänään päässyt jälkeeni purkkia etsimään. Menin tosin sieltä oopperaan katsomaan balettia.

Ooperassa istuin piippuhyllyllä viimeisessä rivissä ja tuli juttua vieressä istuvan minua nuoremman rouvan kanssa. Valittelin ahdasta tilaa ja hän kehui miten Müpassa on enemmän tilaa ja paremmat tuolit. Minä tietenkin valittamaan, että liput sinne ovat kalliita. Hän kertoi, että heillä on jokin porukka, joka pääsee halvalla sinne ja otti minun yhteystietoni ylös. Herttaista.


Istuessani näin, että Gáborin anoppi tuli samalle parvelle sivulle ja väliajalla menin tietenkin tervehtimään ja kyselemään mitä pitivät. Minä olin hieman kriittinen ja he puolestaan ylistivät. Koska olen pohjoisesta, en kuulemma ymmärrä italialaista temperamenttia jne.. Mutta mikä hassua, vieressäni isunut rouva tunsi myös Grétin ja hänen seuralaisensa ja tuli myös juttelemaan.


Toisen näytöksen jälkeen en sitten lähtenyt penkistä vaan jäin paikalleni juttelemaan mukavien ihmisten kanssa. Ja kuinka ollakaan vieressäni istunut rouva oli aivan samaa mieltä kanssani ohjelmasta, vaikka ei olekaan pohjoisesta. Ohjelmassa oli baletti Mendelsonin Kesäyön unelma, jonka juonesta minulla ei ollut hajuakaan. Yritin ostaa ohjelman, mutta huomasin, että mukana oli vain 100 forinttia.


Ennen oopperaan menoa olin ensin esipesussa, sitten liotuksessa ja sen jälkeen varsinaisessa pesussa ja puhdasta tuli. Tuli siinä sivussa uituakin 500 metriä. Dagály kylpylässä on 50 metrin ulkoallas ja siinä on mukava uida, paitsi että aina jää nopeampien jalkoihin. Päivällä oli ulkoaltaassa sen verran hiljaista, että pääsin hyvin vesihierontapaikkoihin.

Tanssi-ilta

Torstaina oli tanssi-ilta, jonne meitä lähti vain kolmen hengen porukka.
Onneksi edes tanssin opetuksen ajan sain tanssia, mutta kun sitten tuli tauko, kuulin jonkun kyselevän Leaa.
Olen viime syksynä jutellut erään henkilön kanssa ja ostanut cd-levyn. Keväällä en rikkoutuneen käteni takia käynyt ollenkaan tanssimassa ja tämä henkilö jostain syystä muisti minut ja kun kuuli puhuttavan Suomea, alkoi kysellä minua. Mahdoton puhumaan tämä Ivan, en päässyt koko iltana tanssimaan, onneksi tytöt toivat minulle välillä lasillisen juotavaa. Puhe oli Csango-unkarilaisista. Olimmehan myös csango-tanssi-illassa. Muuten olisi varmaan harmittanutkin, mutta tästä poiki sellaista, että olen nyt ensi maanantaina lähdössä minibussilla csango-unkarilaisten asuma-alueelle Romaniaan. Erittäin, erittäin mielenkiintoista tulee olemaan. Matka on erään csango-unkarilaisen runoilijan syntymän 100-vuotis muistomatka, joka suuntautuu hänen kotipaikalleen. Luvassa on kaksi yötä perheissä ja osallistuminen kahdessa kylässä pidettävään kyläjuhlaan. Sitäpaitsi seutu on erittäin kaunista vuoristoseutua. Matkaa tosin on täältä noin 1000 km. Takaisin tullaan lokakuun 1 pvä illalla, joten välillä tulee taas olemaan radiohiljaisuus.

Toinen erikoisempi tapahtuma ainakin ryhmälle oli Márian galleriassa pidetty näyttelyn avajaistilaisuus. Kun sain Márialta kutsun, kysyin sähköpostilla, voimmeko tulla ryhmän kanssa ja saimme luvan. Koska ryhmä on taiteesta kiinnostunut, sopi se erittäin hyvin ohjelmaan. Ostin hienon kukkakimpun ja kun menimme sisään hain Márian kuulolle ja lauloimme ensin Sä kasvoit neito kaunoinen, ensimmäisen värssyn ja sitten Kalliolle kukkulalle, ensimmäisen värssyn, jonka Máriakin osasi. Yllätys onnistui ja sekin oli vielä mukavaa, että mukana oli yksi Imatralainen, joka tuntee Hauklapin porukat ja vie nyt sinne terveisiä ja kunhan kuulen mitä sinne kuuluu, kerron Márialle terveisiä Suomesta. Mária puhui kovasti, että Vittoriollekin pitää kertoa. Tämän Uszbekistanilaisen taiteilijan työt ovat erittäin kauniita, eivät ihan tavallisia. Pyysinkin meidän ryhmän Marjaa tutkailemaan, voisimmeko saada näyttelyn myös Suomeen.

Yleisön pyynnöstä

Onpa ollut melkoisen tapahtumarikasta täällä.
Jätin tänään tanssi-illan väliin, jotta saisin jotain kirjoitettua. On tähän kotiinjäämiseen tosin toinenkin syy. Kävelin tänään jalkani niin kipeiksi, ettei tanssimisesta tulisi mitään.


Koska kaikkea ei kerralla voi kertoa, tiputtelen juttuja hiljakseen. Uutta tulee kyllä liian kanssa.


Tänään aamulla lähdin aikaisin liikkeelle, koska kuvittelin ehtiväni yhtä jos toista. Kun astuin ovesta ulos lukittuani kaksi lukkoa: ylempää käännetään neljä kertaa ja alempaa vain kaksi ja avattuani ristikko-oven, oli käytävä täynnä poliiseja. Piroskakin oli käytävällä voivottelevan näköisenä. En jaksanut ollenkaan tietää mistä on kysymys ja painuin matkoihini.


Menin metroasemalle ja paikalle tuli metro, joka ei saanut ovia auki. Odoteltiin ja lopulta ovet aukenivat. Porukka sisälle, mutta ovet eivät sitten menneetkään kiinni. Hetki siinä odoteltiin ja sitten komennettiin koko porukka pihalle. Kuski juoksenteli sulkemassa käsin kaikki vaunut ja ajoi tiehensä.


Ajattelin, mitähän tästä päivästä tulee, mutta olin päättänyt mennä pariksi tunniksi vuorille kätköilemään ja kävelemään. Kahdesta tunnista tulikin viisi tuntia, kun en tiennyt missä olen. Piti vain mennä koordinaattien mukaan seuraavalle kätkölle, kunnes löytyi tuttu ympäristö. En,  ottanut eväitä mukaan ja olin aika puhki loppumetreillä. Ei enää jaksanut kätköjäkään etsiä, eteenpäin vaan. Mutta se oli hauskaa, että kuljin sellaisia polkuja, jotka eivät ole merkittyjä reittejä. Ilman gepsiä ei uskaltaisi sellaisille mennäkään.


Katsokaapas geokätköilijät Budapestin kätkötarjontaa. Kaupungin raja on noin 130 km ja se on laitettu kätköjä täyteen, vähintään kolme kilometrille. 


Porukan kanssa oli kaikenlaista hässäkkää, ihan tavallista kylläkin. Olin aika väsynyt kun jännitys laukesi. Viimeisen hässäkkä oli taksimatka kentälle. Rahat kerättiin edellisenä iltana, jolloin myös soitin ja tilasin taksit aamulle. Olin varannut rahan jokaiselle taksille valmiiksi. Aamulla kun tulin majapaikkaan, oli siellä hiukan vielä hommat kesken ja lähettelin porukoita ajoissa alas takseja odottelemaan, koska tiesin ettei kadulla voi pysähtyä pitkään. Hissiin mahtui vain muutama henkilö kerrallaan ja minä jäin viimeiseksi Marjan kanssa sulkemaan ovea. Olin tilannut taksit puoli kymmeneksi ja olin itse kahta minuuttia vaille alhaalla. Silloin viimeinen taksi jo odotteli kiireisenä. Eihän siinä mitään, meillä oli oikein mukava kuski ja pidettiin hauskaa, kunnes puhelin soi. Ensimmäisen taksin kuljettaja oli ruvennut kyselemään maksua ja kun sanottiin että rahat ovat minulla, sain kuulla kunniani, että minun pitäisi olla ensimmäisessä autossa ja niin edelleen..... Meidän kuski vaan naureskeli, että hän ainakin saa rahat. Minun oli tarkoitus antaa jokaiseen autoon raha lähtiessä, mutta kun tulivat liian aikaisin.....Olin tilannut taksit terminaali 2A:lle, koska porukat tulivatkin sinne. Täällä nykyään muuttuu kaikki, lennotkin ovat muuttuneet 2B:lle viikon aikana. Meidän taksi jäi A:lle ja muut taksit ajoivat B:lle ja minä jouduin vielä kävelemään rahojeni kanssa. En muuten Fö-taksia suostu enää tilaamaan.

Maalla

Otin taman minilapparin mukaan kokeiltavaksi. Ei avaa geokatkoilysivuja, mutta sahkopostia voi lukea.
OLi sitten paivalla taas turkasen kuuma. Raivasin pihaa ja haravoin ja sen sellaista. Hiki siina tuli. Zsuzsin kyydilla tulin ja illalla mentiin etsimaan uimapaikkaa ja lopulta muutaman puhelun jalkeen loydettiin ihan jees ranta. Vesi tuntui aluksi hieman viilealta, mutta varmaan oli reilusti yli kaksikymmenta.
Kahdeksan aikaan (9) tulee pilkkopimeata. Melko lamminta kuitenkin ja kaskaat meteloivat joka puolella. Huomena mennaan Zsuzsin kanssa hakemaan muutama purkki taalta. Tanne on hyva jattaa myos tuomiani kulkureita.

Kiireitä

Eilinen päivä meni kaupungilla juostessa. Nyt on porukalle liput kansantanssiesitykseen ja minulle yhdeksän lippua oopperaan (yhteensä 50 €) piippuhyllylle tosin.
Uksi kätkökin on pongattu tästä ihan läheltä.
Nyt olen joutuin menossa metrolle ja kaupungin toiselle puolelle, jossa Zsuzsi ottaa minut kyytiin ja menemme Nadapiin. Viikonloppuna on sukutapaaminen ja menemme laittelemaan paikkoja kuntoon. 
Naapurin mummo ehti jo eilen käydä kauppaamassa jos mitä. Matkalaukkua en ostanut, mutta taas yksi vaasi jäi pöydälle, en tosin vielä maksanut mitään. Alkaa kyllästyttää.
Ei kun menoksi.

Lennetty on

Täälläpä taas olen toisessa kodissani ja ihan mukavalta tuntuu. Tehtiin Maijan kanssa treffit kentälle ja saatiin vierekkäiset paikat. Ihan sattumalta oltiin ostettu liput samaan koneeseen. Matka kului joutuin. Tällä kertaa sain ihan rauhassa virkata nousunkin aikana.
Lentokapteeni ei ollut juttutuulella, emmekä tienneet ulkoilman lämpötilaa ennen koneesta nousua. Aika saunamainen olohan heti tuli, illalla 32 astetta. Minulla oli vesiboileri vielä irti töpselistä enkä saanut lämmintä vettä. Tällä kertaa piti vielä käyttää märkäpyyhemenetelmää.
Mara oli kentällä vastassa ja mukavasti pääsin kotiin yli 20-kiloisen pakaasini kanssa. Sampolle kiitos siististä kämpästä. Mara kehui kovasti Sampon kirjettä.
Tänään on kiire päivä asioita hoidellessa ja huomena mennään Nadapiin valmistelemaan viikonlopun sukutapaamista. Innokas lukijakuntani joutuu täten hiukan vielä odottelemaan. Ensi viikolla tulee suomalaisryhmä ja silloinkin olen sangen kiireinen.
Ilma on muuten parantunut, nyt aamulla vain 20 astetta.

Hukassa

Olipas hulppeata ajella Sampon autolla kotiin. Onneksi ehdin unohtaa ennen kuin saan tuon oman ropposeni liikkeelle. Akkua on nyt naapurin sedän avustuksella ladattu kohta 12 tuntia. Kohta menen kokeilemaan.
Kaikki oli ennallaan, ei mitään ihmeitä. Tänään kävelin rantaankin tarkastamaan veneen olemassaolon.
Illalla kotona alkoi etsiminen. Mokkulan koodi tietenkin unohtunut. Etsin ja etsin ja lopulta löysin ja pääsin nettiin.
Auton avaimet löytyivät ihan suosiolla, ihme! Mutta akkulaturin löytyminen olikin jo sitten vaikeampaa. Lopulta sekin löytyi. Auto kun ei inahtanutkaan.
Polkupyörä löytyi heti ja avainkin suhteellisen helposti, mutta pumppua ei missään. Birgit sattui soittamaan ja valittelin, sain lainaksi pumpun, joka ei sopinut minun pyörääni. Etsin ja etsin ja lopulta löysin ja sain ilmaa renkaisiin. (Jonkinverran, pitäisi löytää se isompi autonrengaspumppu.)
Valittelin Birgitille talvirenkaitani ja hänpä hommasi minulle pojan vaihtamaan renkaita, mutta kun tunkista puuttui kahva, eikä sitä löytynyt mistään. Ei muuta kuin kerjuulle.
Renkaat saatiin vaihdettua ja akkukin pikku hiljaa latautui. Ajattelin laittaa nettiin käyttöönottoilmoituksen, mutta kun ilmoitusosasta ei ollut hajuakaan. Etsin ja etsin ja menetin hermoni.
Lähdin pyörällä, joiden renkaissa oli puoliksi ilmaa, polkemaan Karhulaan, jossa oli Latulaisten sauvakävelyilta. Sauvat muuten löytyivät heti, ihme! 14 km pyörällä ja 6km sauvakävelyä. Sauna oli lämpimänä kun tulin ja nyt on ihan kiva olo.
Löysin nimittäin sen rekisteriotteen ilmoitusosankin ja sain auton käyttööni. Nyt aion mennä kokeilemaan, suostuuko käynnistymään.
Muori matkustaa kohta myös Sampon tekstein, mutta kylläpä kai huomaatte eron.

Draamaa Budapestissä

Torstaiaamu. Kylpyläpäivä. Aamulla heräsin tietenki suomen aikaa seitsemältä, paikallista aikaa kuudelta. Päätettiin sitten jo herätä ja lähteä. Kylpylässä olimme kahdeksan pintaan. Kuumavesialtaalle suoraan. Ah! Siellä lilluttiin, luettiin, tehtiin sudokuja, yritettiin nukkua kovalla alustalla pyyhe tyynynä. Ei oikein onnistunut. Mutta lilluttiin ja levättiin. Ihanan rentouttavaa. Kuvia ei muistettu ottaa. Minä sitten kyllästyin jo kahdelta, kun alko väsyttämään ja olin jo polttanut nahkani. Seikkailin kotia päiväunille sitten. Matkalla sain todistaa rakkausdraamaa, kun yhdellä pysäkillä viereisestä ratikasta hyppäsi poika meidän ratikkaan ja tyttö jäi itkemään toiseen. Poika siinä sitten surkean näköisenä katsoi tytön perään ja laitteli ilmeisesti viestiä perään. Se oli niin reppanan näköinen se poika, et ihan sääliks kävi. Voi nuorta rakkautta!
Pikkusen jännitti yksin tulla kämpälle. Yritin nopeasti avata ovia, mutta se ei kovin helppoa ollut, kun yhtä lukkoa piti kääntää neljä kertaa johonkin suuntaan, toista kaks toiseen ja porttikongikin piti muistaa laittaa lukkoon. Ovet sain kuitenkin visusti lukkoon ja pääsin päiväunille(facebook nukutuslääkkeenä). Oltiin sovittu, että laitan kellon soimaan puoli kuudeksi, että herään avaamaan äitille oven(avaimethan olivat minulla). Laitoinkin kiltisti jo 5:20 herätyksen, ettei äitin tarvi ainakaan odottaa. Kello oli tietenkin suomen ajassa, joten heräsin tuntia liian aikaisin. Noh.. facebook, herätyskello ja nukkumaan uudestaan. Hyvin äiti pääsi sisälle(kunhan olin onnistunut keksimään mihin suuntaan nytten piti kääntää ja monta kertaa). Sitten suihkuun ja pukeutumaan balettia varten. Pistin pari tonnia maksaneen mekon päälle ja mustat asusteet. Kamera jäi kotia. Äitillä taitaa joku kuva oopperatalostakin olla, joten varastan sujuvasti sen tähän.

Kun Leena ei päässyt Budapestiin, pyysimme Szuszin mukaan balettiin. Liput kun oli ostettu kolmelle. Oli ihan huippua nähdä! Halailtiin varmaan viis minuuttia, ainut yhteinen kieli oli kehonkieli. Äiti onneksi oli tulkkaamassa, niin jotain sai sanottua. Oltiin ku kaks pikkulasta karkkikaupassa, aivan mielissään molemmat. Baletti, Giselle, oli kyllä huippu. Oli ihan taianomainen tunne, kun verhot aukes. Oli kyllä vaikuttavaa nähdä se miten tanssilla voi tehdä taidetta ja ilmaista tunteita. Siihen kun vielä lisätään musiikki, ni itku tuli, kun Giselle kuoli. Onneksi tarinalla oli onnellinen loppu. Vähän naurunpyrskähdyksiäkin sekaan mahtui, kun Giselle "liiteli" valjaissa lavan takaosassa samassa hassussa asennossa koko lennon ajan ja kun joku setä niisti niin kovasti, että koko sali kuuli. Hieno kokemus oli. Ja valtavan hieno sali! Sieltä jatkoimme iltakaupungin valoissa kotia kohti, hyvästelimme Szuszin ja menimme kebabille. Maha täynnä sitten unten maille.
Tänä aamuna heräsin taas seitsemältä, mutta sain jatkettua unia. Moneltahan lie äiti herätti, että jos aiotaan mennä Szuszin kanssa jonnekkin muskarin tyyppiseen, niin pitää lähteä. En kuitenkaan pystynyt lähteä lapsukaisia näkemään, kun oli niin kova ikävä kotia. Tänään kyllä iski ihan kunnon koti-ikävä. Piti nopeasti lähteä liikkelle, ettei ehdi murehtimaan. Mentiin sitten tsekkaamaan yks hostelli mitä äiti oli jollekkin porukalle tarjonnut, mutta ei kyllä ollut kovin suositeltava paikka. Pitää joku muu paikka keksiä. Sieltä mentiin äitin vakkariruokapaikan kautta kohti junaa, mikä vei Gödöllöin linnaan. Kuningatar Sissin linna.

Barokin ajan linnaksi ihanan hillitty. Kauniita brodeerauksia ja maalauksia siellä oli. Etenkin mua kiehto ne palvelijoiden "salaovet" mm. Kuningattaren pukeutumishuoneessa. Saatiin myös selvyyttä aina mua askarruttaneeseen seikkaan nimittäin miten ne on käyny vessassa sillon. Kiva pienehkö linna ja ihana puutarha! Täällä on pidetty tänä vuonna EU:n kokouksia. Mun kartano/linnaromantiikan nälkää tuli tyydytettyä hyvin, kun puutarhassa käveltiin ja istuskeltiin nurmikolla puun varjossa lukemassa. Luin tämän päivän versiota Romeon ja Julian tarinasta, hyvä kirja. Ihana oli loikoilla siellä lämpimässä ja haaveilla.

Äiti kyllästy jossain vaiheessa ja lähti kylälle shoppailemaan reppua. Tavattiin sitten juna-asemalla. Oli niin hyvä kirja, etten muistanut mennä liikennevaloista, kun luin kirjaa. Huomasin vasta, kun olivat just vaihtumassa takas punaseks, et ois voinu mennä ylikin. Tulikuumaan junaan(äitin mielestä) mentiin ja se ajo niin lujaa nillä huonoilla raiteilla, että tuntu niinku koko vaunu ois ilmaan pomppinu välillä. Sitten päättärillä söin taas lángosia ja äiti jäätelöä. Mums. Hain sitten itsellekin jälkiruoaksi jätskin eivätkä päästänee metroon mua sen kanssa. Jäätelön loppumista odotellessa mulla tuntu päässä siltä, et sairaaks oon tulossa ja päätettiin jättää illan konsertti väliin ja mennä kotia lepäilemään. Äiti sitten alko puhumaan, että sappi taitaa temppuilla. Metrossa se varmistu ja äiti meni istumaan. Ehti mulle siinä kertoa että sappi on unkariks äpä ja että saattaa pyörtyä. Hetken päästä kysyin, että miltä se tuntuu, kun kipeeltä näytti. Äiti sopersi, et pyörryttää ja pyörty. Oli pahan näkönen, ku silmät auki, muttei kukaan sieltä takas kattonu. Siinä sitten koitin herätellä ja ihmiset katto. Yks kiva poika sitten tuli kyselemään, että mikä on. Selvitin jotain äpästä ja että stadionin pysäkillä pitäis jäädä pois. Oltiinki just sillä pysäkillä ja poika paino jotain nappia eikä metro jatkanut matkaa. Äiti alko siitä sitten heräilemään ja kannettiin se asemalle. Samalla yksi kuskeista juoksi katsomaan, että mikä on. Mukavia olivat, kun auttoivat. Äiti selvitti, ettei enää mikään oo hätänä. Unkariks puhu, mutta käden liikkeistä ja äitin tuntien tiesin, ettei apua kuulemma tarvittu. Pääsi kuitenkin jonnekin sinne istumaan hetkeksi. Kohtaus oli loppunut siinä, kun oli havahtunu. Onneksi näin helpolla päästiin. Siitä jatkettiin ratikalla kotia ja kotiovella alko taas tuntumaan, mutta nyt onneksi ehti ottaa lääkkeen ja se tepsi. Että sellaista draamaa täällä tänään. Huh. Kyllähän siinä ehti jo vähän miettiä, että mitä nyt teen, kun ei kieltä osannut ym. Onneksi ei ollut pahempi kohtaus ja onneksi oltiin niin lähellä kotia.

Nyt sitten äiti on tuossa nukkunut ja minä kirjottanut tänne. Kohta nukkumaan, jos vaikka tää mun taudinalkukin saatais kuriin. Varmaan siksikin olen ollut niin väsynyt tänään. Mutta kiva päivä kaikenkaikkiaan tämäkin on ollut. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Tässä vielä vähän romantiikkaa:

Nuorempi muori

Nuorempi muori kertoo nyt matkakokemuksiansa. Tiistai-aamuna 5:20 soi herätyskello. Olin kyllä herännyt jo neljältä torkkumaan jännityksissäni. Siitä sitten herättelin koko konkkaronkan lentokentälle mua saattamaan. Lento sujui mainiosti, tuhkapilvestä ei jälkeäkään. Vähän jännäsin, että onhan äiti tullut kentälle vastaan, kun ei mitään puhetta siitä ollut etukäteen. Siellähän se oli, virkkuuta yritti ehtiä tekemään vaan eipä paljon ehtinyt, kun tulinkin jo. Ei ollut kuin käsimatkatavarat mukana. Siitä sitten kiltisti oon äitiä seurannut, ei oo busseista eikä metroista tarvinnu huolehtia. Äidin perässä vaan kujen. Matkalla bussia vaihtaessa syötiin jäätelöt. Multakin alko pitkähihanen ja sukat pikkuhiljaa häipyä laukkuun, äiti kyllä jo kentällä katto ihmeissään, että eikö sulla oikeesti oo vähempiä vaatteita.

Kämpälle vietiin laukku ja kyllä kieltämättä hieman piti nieleskellä, kun lähestyttiin asuntoa. Sangen.. miten sen nyt sanoisi.. mielenkiintoinen paikka. Ja oli kuulemma siisteimmillään, roskatkin viety vaikkei se ihan siltä näyttänyt. Mutta kämppä on sisältä kuitenkin kiva, vaikka vessa remontissa olikin. Siitä sitten vaatteiden vaihdon jälkeen liikkeelle. Äitillä oli ohjelma valmiiksi suunniteltu. Ensin ratikalla kaupunkiin rahaa vaihtamaan, sieltä sitten hammasratajunalla noustiin vuorille. Maisemia ei niin hyvin nähnyt, kun oli puissa lehdet, mutta kivasti välistä vilahteli. Kaupassa sitten käytiin ostamassa vähän vettä ja ponnareita mulle. Siellä kassalla oli sitten negropusseja. Muistot tulvi mieleen. Bussia odotellessa joku spuge kaivo roskiksesta viinojen loppuja ja lähti sitten taksilla matkaa jatkamaan, että sillälailla. Lämpömittari näytti +34 auringossa. Sieltä jatkettiin metsiä pitkin kävellen János(Jussi)-vuorelle näkötorniin. Ja taas muistojen tulvaa..

Alas tultiin tallustellen metsää pitkin. Äiti ei kertonut mitään, huomasin itse ne ihanat pienet raiteet ja riemusta pompin, kun tajusin, että mennnään pioneerijunalla!(Nykyään lapsijunana tunnettu) Tulviitulvii. Tunneliin mennessä kyydissä olleet koululaiset kilju niin lujaa, että kuuroks olis tullu, jos ei korvia olis tukkinu.

Äiti tiesi paluumatkan varrelta hyvän kalorittoman(!) kahvilan, josta ostimme mansikka-jugurttileivoksen, suklaaleivoksen sekä isler-keksin, yhteensä noin kolme euroa. AH! Onneks ne oli kalorittomia. Metrossa sitten sattui hauska juttu. Istuttiin odottamassa liikkeelle lähtöä, kun ovet alko paukkumaan(näistä n.40 vuotta vanhoista vaunuista). Ilmeisesti jossain vaunussa ei ovet menneet kiinni. No, kuski sieltä sitten juoksi katsomaan, juoksi takaisin ja kuulutti jotain ja ihmiset lähti pois. Katsottiin sitten mekin parhaaksi lähteä etsimään muuta kulkuvälinettä. Näin täällä. Jatkettiin sitten kävelemällä. Basilikan pihalle mentiin istumaan hetkeksi, lepuutettiin jalkoja ja ihailtiin sitä valtavaa, hienoa rakennusta.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kuulemma konsertti(ilmaiskonsertti tietenkin) Vaciutcan(Pyhän Mikon) kirkossa. Ensimmäisen tunnin aikana yritettiin kovasti nukuttaa meitä. Kroatialaista kansanmusiikkia, noin viittä eri sointua, laulajan ääntä ei kuullut, sello soitti falskisti, mutta harpisti oli hyvä. Siinä sitten mietittiin lähteäkkö vai eikö, kun toinen puoli konsertista oli vielä jäljellä. Onneksi jäätiin. Unkarilaiset sitten esitti renessanssin ajan musiikkia. Oli hauskoja soittimia, erilaisia huiluja, saksofoni, säkkipilli, udu, keskiaikainen harppu, psalttari mm. ja kurkkulaulua! Kymiä väreitä meni.

Sieltä matka jatkui erittäin terveelliselle illalliselle, pitsalle. Ulkona syötiin, viemäri haisi ja pöytä keikku. Vaihdettiin viereiseen pöytään, missä haisi vähän vähemmän ja pöytä pysyi paikoillaan. Tilasin kinkku, herkkusieni, pepperoni-pitsan tajuamatta sitä, että täällä pepperoni ei ole sama kuin salami vaan sitä chilin näköistä tulista kasvia mitä kebabien mukana tulee. Oli pikkusen äkästä pitsaa, mutta hyvää kuitenkin.

Sitten mietittiin yöpymistä, äitillä ei ollut vessaa, joten Maran kutsu sinne otettiin mielihyvin vastaan. Kiva oli nähdä Mara, Béla ja Aronkin oli kotona tyttöystävänsä kanssa. Ja mikä parasta, pääsin heti facebookkiin! Kiva oli kuulla terveisiä kotoa, että hyvin on mennyt.

Meinasin jo hukkua tähän muistojen tulvaan, kun istuttiin Maran terassilla muistelemassa pyöräreissua. Räpiköin sieltä kuitenkin pikkuhiljaa pinnalle ja nukkumaan. Ah! Sellainen eka päivä. Äiti piti huolen, ettei ehi kotia miettimään ja ikävöimään. Vaikka kyllä ne kotijoukot sieltä aina mieleen tupsahtelee. Kiva oli kyllä mennä, intoilla ja tottua. Koko yön sain nukkua rauhassa! Ja tietenkin heräsin seittemältä. Sain kuitenkin torkutettua puoli yhteentoista asti.

Toinen päivä. Kiirehdimme kämpälle rempan keskelle vaatteita vaihtamaan ja päivän tavaroita pakkaamaan. Matkalla söin pari bogácaa aamupalaksi, namskis. Sitten vauhdilla ratikalle ja klo 12 alkavaan Szervita térin(Pyhän Annan) kirkkoon urkukonserttiin. Ihana äiti tietää mistä tykkään. Ihan huippu konsertti. Trumpetti oli myös, soittajat hyviä ja ohjelma mainio. Barokista moderniin + Lisztiä juhlavuoden kunniaksi varmaankin. Tonni annettiin kolehtia kirkon kunnostamista varten. Pääsin sitten parvelle kurkkaamaan urkujen soittopöytää ja vahtimestari tai mikälie näyttäjä avas seinän sivusta, että näin sisällekin. Ei meinannu saada sitä takaisin. ”Köszönöm, köszönöm”-hoin vaan. Sitten muistettiin laittaa kortit postilaatikkoon ja mentiin shoppailemaan. Viidellätoista tonnilla ostelin sitte vaatteita itelle ja lapsille. Sitten käveltiin kauppahalliin syömään lángostaa. Muistojen tulvaa.. Join kuitenkin jääteetä. Sieltä ostettiin kesän ensimmäiset mansikat. Kirsikoitakin oli jo kypsinä ja kohtuuhintaankin.

Matkalla Müpalle äiti söi mansikat ja minä puolet kirsikoista. Müpa oli Sampon kehujen arvoinen paikka ehdottomasti. Sieltä löyty sähköurut, jotka oli ilmeisesti äänitetty Béla Bártok-salin uruista. Arvatkaa kuka niillä pisteli sitten menemään. Minä. Huom. Kuulokkeista kuulu ääni, ei sitä ny ilmaseks kaikelle kansalle soiteta. Tosin ilmaiskonserttiin menin sitten opiskelijoita kuuntelemaan. Ihan hyviä soittajia olivat. Nuoria. Teki mieli mennä ravistelemaan yhtä Bachin Chaconnea soittanutta viulistia, kun soitti niinku kissanpentu vaikka mahdollisuudet ois ollu kuningasleijonan tulkintaan. Mutta ihan hyviä olivat.

Äiti lähti tenttiä tekemään ja minä palloilin pari tuntia itsekseni. Hyvien ohjeiden avulla löysin parlamenttitalolle. Sen pihalla oli valokuvanäyttely mitä katselin, otin kuvia sieltä täältä ja yhdestä mummosta parvekkeella. Menin sitten läheiseen puistoon istuskelemaan, missä meidän piti äitin kanssa sitten treffata. En oikein tiennyt olenko koirapuistossa, lapsipuistossa, turistipuistossa vai vapaudenpuistossa. Koirat ja lapset siellä vapaina juoksentelivat, että ilmeisesti monikäyttöinen puisto se olkin. Ihanat kaks pappaa siellä olivat koiriensa kanssa.

Koirat kuljeskeli pitkin puistoa ja papat pois lähtiessä vihelsi niitä takasin sitten, kiltisti se sieltä sitten löntysteli isäntänsä luo. Oli muuten mainio vihellys. Siitä joku vois ottaa teeman vaikka sinfoniaan. Siinä kello sitten läheni kahdeksaa ja odottelin äitiä puistoon. Ei näy, eikä kuulu. Nou hätä, lähdin siitä sitten pyörimään vähän ja katselemaan löytyiskö sitä äitin koulua. Menin vielä puistoon takaisin, mutta muistinkin, että jossain vaiheessa puhuttiin metrolle tapaamista ja sieltähän se äiti sitten löyty. Kuka lie muisti oikein tai väärin, mutta onneks löydettiin toisemme. Mulla kun ei ollut puhelinta mukana, äitin kellon sain lainaan. Sitten nokka kohti kotia, kaupan kautta. Iltaruoaksi pekoninakkeja ja maissia. Huipputerveellistä. Ihana olla välillä rauhassa vaan. Huomenna sitten kylpylään lillumaan. Ah! Hyvää yötä!

Kuvat puhukoot

Torstaina olin Irénen kanssa kuuntelemassa Sofi Oksasta Aleksandra kirjakaupassa, mutta hän puhui englanniksi, enkä siis saanut kaikesta selvää. Hänen kirjansa on käännetty unkariksikin. Läsnäolleet saivat kirjoihin nimikirjoituksen ja kaikki läsnäolijat viiniä ja pogácsaa.

Perjantaina oli vuorossa Márian galleriassa näyttelyn avajaiset. Jokin aasialainen Ujmurilainen tai jokin muu taiteilija oli antanut työnsä näytteille. Itse hän ei päässyt mukaan, mutta nykyajan mukaisesti oltiin aluksi yhteydessä Skypen kautta. Ihan mielenkiintoista kuulla taustoja.

Lauantaina halusin vain olla ja menin eläintarhaan virkkaamaan. Tuli kuitenkin vähän kierrettyä ja satuin myrkkytalon esitelmään, jossa kerrottiin yli 200-vuotiaista kilpikonnista ja hautovista tiikeribythoneista. Sinä aamuna oli toisen bythonin munat otettu pois ja viety lämpökaappiin yleisön nähtäville. Kestää toista vuorokautta, ennenkuin kuoriutuvat kokonaan munista. Joskus tiikeribythonilla saattaa olla jopa 60 munaa.
Lauantai-iltana menin sitten Maralle juhlimaan Áronin synttäreitä, on Teemun ikäinen. Koko suku oli koolla taaskin. Oli mukava nähdä kaikkia. Gergönkin porukka oli paikalla.

Sunnuntaina aamulla varhain menin kirkkoon. Metro ei kulkenut ja tuli pienoinen kiire, mutta ehdin kuin ehdinkin ajoissa. Oli Zsuzsin toisen lapsen ristiäiset. Täällä ei pidetä kiirettä, koska lapsi saa jo sairaalassa nimen. Samana päivänä vietettiin myöskin yksivuotissynttäreitä muutama päivä etuajassa. Ristiäiset tosiaan pidettiin kirkossa ja perhe ja kummit perheineen istuivat jumalanpalveluksen keskellä kirkon edessä. Oli mukava saada olla mukana. Messun jälkeen kirkon salissa oli kaikille tarjoilua ja sen jälkeen mentiin perheeseen, tällä kertaa lapsen isän siskon luokse. Siellä jatkui mahdoton syöminen ja lahjojen jako. Ihmiset ovat kovin kultaisia. Sielläkin oli mukava olla mukana. Juhlien jälkeen olin niin väsynyt, että nukuin pitkät päiväunet.

Vuorille

Minun pitää keskiviikoksi tehdä esitelmä Pál-vuoren luolasta. Tänään menin sinne kateselemaan löytyisikö materiaalia ja sainkin ostettua pienen vihkosen, josta varastan tekstin esitelmään. Kunhan nyt vain saisin jotain tolkkua siitä tekstistä.
Lämpötila nousi reilusti hellelukemille ja oli mukava istuskella ulkona tavaamassa vihkosta.

Lähdin luolalta vielä eteenpäin vuorille, koska nyt tuntui siltä, että tarvitsen metsäterapiaa. Olen kurkkua myöten täynnä viemäreitä sun muuta.
Löysin todella hyvän reitin ja onni suosi minua, sattui tasainen reitti, jota pääsin hyvin skandaaleillani. Reitti oli osa niin sanottua sinistä reittiä, joka kulkee halki pohjoisunkarin. 

Kyllä vuoret ovat minun Budapestini, on useammin päästävä sinne. Ei kuulu muuta kuin lintujen laulua vaikka olen pääkaupungissa.


Nyt sitten pakkosyöttöä luolista. Budapest on Euroopan ainoa pääkaupunki, jossa on asutuksen alapuolella oleva luolasto. Luolat ovat syntyneet kuumien vesien aiheuttamina. Täällähän on paljon kuumavesilähteitä vieläkin. Tämä luola, josta esitelmöin, on Unkarin toiseksi pisin, noin 19 km pitkä. Yleisölle siitä on avoinna vain 500 metrin pätkä. Mutta sinne on rakennettu portaat, joten liikkuminen on helppoa. Luolan lämpötila on noin 11 astetta kesät, talvet.


Ole tässä opiskellut suomeksi tippukivien syntyä ja yritän jotenkin saada ne käännettyä unkarin kielelle.
Kukahan osaisi sanoa miksi nämä kuvat välillä tulevat ihan jees ja sitten joskus näin isona?