Nuorempi muori

Nuorempi muori kertoo nyt matkakokemuksiansa. Tiistai-aamuna 5:20 soi herätyskello. Olin kyllä herännyt jo neljältä torkkumaan jännityksissäni. Siitä sitten herättelin koko konkkaronkan lentokentälle mua saattamaan. Lento sujui mainiosti, tuhkapilvestä ei jälkeäkään. Vähän jännäsin, että onhan äiti tullut kentälle vastaan, kun ei mitään puhetta siitä ollut etukäteen. Siellähän se oli, virkkuuta yritti ehtiä tekemään vaan eipä paljon ehtinyt, kun tulinkin jo. Ei ollut kuin käsimatkatavarat mukana. Siitä sitten kiltisti oon äitiä seurannut, ei oo busseista eikä metroista tarvinnu huolehtia. Äidin perässä vaan kujen. Matkalla bussia vaihtaessa syötiin jäätelöt. Multakin alko pitkähihanen ja sukat pikkuhiljaa häipyä laukkuun, äiti kyllä jo kentällä katto ihmeissään, että eikö sulla oikeesti oo vähempiä vaatteita.

Kämpälle vietiin laukku ja kyllä kieltämättä hieman piti nieleskellä, kun lähestyttiin asuntoa. Sangen.. miten sen nyt sanoisi.. mielenkiintoinen paikka. Ja oli kuulemma siisteimmillään, roskatkin viety vaikkei se ihan siltä näyttänyt. Mutta kämppä on sisältä kuitenkin kiva, vaikka vessa remontissa olikin. Siitä sitten vaatteiden vaihdon jälkeen liikkeelle. Äitillä oli ohjelma valmiiksi suunniteltu. Ensin ratikalla kaupunkiin rahaa vaihtamaan, sieltä sitten hammasratajunalla noustiin vuorille. Maisemia ei niin hyvin nähnyt, kun oli puissa lehdet, mutta kivasti välistä vilahteli. Kaupassa sitten käytiin ostamassa vähän vettä ja ponnareita mulle. Siellä kassalla oli sitten negropusseja. Muistot tulvi mieleen. Bussia odotellessa joku spuge kaivo roskiksesta viinojen loppuja ja lähti sitten taksilla matkaa jatkamaan, että sillälailla. Lämpömittari näytti +34 auringossa. Sieltä jatkettiin metsiä pitkin kävellen János(Jussi)-vuorelle näkötorniin. Ja taas muistojen tulvaa..

Alas tultiin tallustellen metsää pitkin. Äiti ei kertonut mitään, huomasin itse ne ihanat pienet raiteet ja riemusta pompin, kun tajusin, että mennnään pioneerijunalla!(Nykyään lapsijunana tunnettu) Tulviitulvii. Tunneliin mennessä kyydissä olleet koululaiset kilju niin lujaa, että kuuroks olis tullu, jos ei korvia olis tukkinu.

Äiti tiesi paluumatkan varrelta hyvän kalorittoman(!) kahvilan, josta ostimme mansikka-jugurttileivoksen, suklaaleivoksen sekä isler-keksin, yhteensä noin kolme euroa. AH! Onneks ne oli kalorittomia. Metrossa sitten sattui hauska juttu. Istuttiin odottamassa liikkeelle lähtöä, kun ovet alko paukkumaan(näistä n.40 vuotta vanhoista vaunuista). Ilmeisesti jossain vaunussa ei ovet menneet kiinni. No, kuski sieltä sitten juoksi katsomaan, juoksi takaisin ja kuulutti jotain ja ihmiset lähti pois. Katsottiin sitten mekin parhaaksi lähteä etsimään muuta kulkuvälinettä. Näin täällä. Jatkettiin sitten kävelemällä. Basilikan pihalle mentiin istumaan hetkeksi, lepuutettiin jalkoja ja ihailtiin sitä valtavaa, hienoa rakennusta.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kuulemma konsertti(ilmaiskonsertti tietenkin) Vaciutcan(Pyhän Mikon) kirkossa. Ensimmäisen tunnin aikana yritettiin kovasti nukuttaa meitä. Kroatialaista kansanmusiikkia, noin viittä eri sointua, laulajan ääntä ei kuullut, sello soitti falskisti, mutta harpisti oli hyvä. Siinä sitten mietittiin lähteäkkö vai eikö, kun toinen puoli konsertista oli vielä jäljellä. Onneksi jäätiin. Unkarilaiset sitten esitti renessanssin ajan musiikkia. Oli hauskoja soittimia, erilaisia huiluja, saksofoni, säkkipilli, udu, keskiaikainen harppu, psalttari mm. ja kurkkulaulua! Kymiä väreitä meni.

Sieltä matka jatkui erittäin terveelliselle illalliselle, pitsalle. Ulkona syötiin, viemäri haisi ja pöytä keikku. Vaihdettiin viereiseen pöytään, missä haisi vähän vähemmän ja pöytä pysyi paikoillaan. Tilasin kinkku, herkkusieni, pepperoni-pitsan tajuamatta sitä, että täällä pepperoni ei ole sama kuin salami vaan sitä chilin näköistä tulista kasvia mitä kebabien mukana tulee. Oli pikkusen äkästä pitsaa, mutta hyvää kuitenkin.

Sitten mietittiin yöpymistä, äitillä ei ollut vessaa, joten Maran kutsu sinne otettiin mielihyvin vastaan. Kiva oli nähdä Mara, Béla ja Aronkin oli kotona tyttöystävänsä kanssa. Ja mikä parasta, pääsin heti facebookkiin! Kiva oli kuulla terveisiä kotoa, että hyvin on mennyt.

Meinasin jo hukkua tähän muistojen tulvaan, kun istuttiin Maran terassilla muistelemassa pyöräreissua. Räpiköin sieltä kuitenkin pikkuhiljaa pinnalle ja nukkumaan. Ah! Sellainen eka päivä. Äiti piti huolen, ettei ehi kotia miettimään ja ikävöimään. Vaikka kyllä ne kotijoukot sieltä aina mieleen tupsahtelee. Kiva oli kyllä mennä, intoilla ja tottua. Koko yön sain nukkua rauhassa! Ja tietenkin heräsin seittemältä. Sain kuitenkin torkutettua puoli yhteentoista asti.

Toinen päivä. Kiirehdimme kämpälle rempan keskelle vaatteita vaihtamaan ja päivän tavaroita pakkaamaan. Matkalla söin pari bogácaa aamupalaksi, namskis. Sitten vauhdilla ratikalle ja klo 12 alkavaan Szervita térin(Pyhän Annan) kirkkoon urkukonserttiin. Ihana äiti tietää mistä tykkään. Ihan huippu konsertti. Trumpetti oli myös, soittajat hyviä ja ohjelma mainio. Barokista moderniin + Lisztiä juhlavuoden kunniaksi varmaankin. Tonni annettiin kolehtia kirkon kunnostamista varten. Pääsin sitten parvelle kurkkaamaan urkujen soittopöytää ja vahtimestari tai mikälie näyttäjä avas seinän sivusta, että näin sisällekin. Ei meinannu saada sitä takaisin. ”Köszönöm, köszönöm”-hoin vaan. Sitten muistettiin laittaa kortit postilaatikkoon ja mentiin shoppailemaan. Viidellätoista tonnilla ostelin sitte vaatteita itelle ja lapsille. Sitten käveltiin kauppahalliin syömään lángostaa. Muistojen tulvaa.. Join kuitenkin jääteetä. Sieltä ostettiin kesän ensimmäiset mansikat. Kirsikoitakin oli jo kypsinä ja kohtuuhintaankin.

Matkalla Müpalle äiti söi mansikat ja minä puolet kirsikoista. Müpa oli Sampon kehujen arvoinen paikka ehdottomasti. Sieltä löyty sähköurut, jotka oli ilmeisesti äänitetty Béla Bártok-salin uruista. Arvatkaa kuka niillä pisteli sitten menemään. Minä. Huom. Kuulokkeista kuulu ääni, ei sitä ny ilmaseks kaikelle kansalle soiteta. Tosin ilmaiskonserttiin menin sitten opiskelijoita kuuntelemaan. Ihan hyviä soittajia olivat. Nuoria. Teki mieli mennä ravistelemaan yhtä Bachin Chaconnea soittanutta viulistia, kun soitti niinku kissanpentu vaikka mahdollisuudet ois ollu kuningasleijonan tulkintaan. Mutta ihan hyviä olivat.

Äiti lähti tenttiä tekemään ja minä palloilin pari tuntia itsekseni. Hyvien ohjeiden avulla löysin parlamenttitalolle. Sen pihalla oli valokuvanäyttely mitä katselin, otin kuvia sieltä täältä ja yhdestä mummosta parvekkeella. Menin sitten läheiseen puistoon istuskelemaan, missä meidän piti äitin kanssa sitten treffata. En oikein tiennyt olenko koirapuistossa, lapsipuistossa, turistipuistossa vai vapaudenpuistossa. Koirat ja lapset siellä vapaina juoksentelivat, että ilmeisesti monikäyttöinen puisto se olkin. Ihanat kaks pappaa siellä olivat koiriensa kanssa.

Koirat kuljeskeli pitkin puistoa ja papat pois lähtiessä vihelsi niitä takasin sitten, kiltisti se sieltä sitten löntysteli isäntänsä luo. Oli muuten mainio vihellys. Siitä joku vois ottaa teeman vaikka sinfoniaan. Siinä kello sitten läheni kahdeksaa ja odottelin äitiä puistoon. Ei näy, eikä kuulu. Nou hätä, lähdin siitä sitten pyörimään vähän ja katselemaan löytyiskö sitä äitin koulua. Menin vielä puistoon takaisin, mutta muistinkin, että jossain vaiheessa puhuttiin metrolle tapaamista ja sieltähän se äiti sitten löyty. Kuka lie muisti oikein tai väärin, mutta onneks löydettiin toisemme. Mulla kun ei ollut puhelinta mukana, äitin kellon sain lainaan. Sitten nokka kohti kotia, kaupan kautta. Iltaruoaksi pekoninakkeja ja maissia. Huipputerveellistä. Ihana olla välillä rauhassa vaan. Huomenna sitten kylpylään lillumaan. Ah! Hyvää yötä!