Draamaa Budapestissä

Torstaiaamu. Kylpyläpäivä. Aamulla heräsin tietenki suomen aikaa seitsemältä, paikallista aikaa kuudelta. Päätettiin sitten jo herätä ja lähteä. Kylpylässä olimme kahdeksan pintaan. Kuumavesialtaalle suoraan. Ah! Siellä lilluttiin, luettiin, tehtiin sudokuja, yritettiin nukkua kovalla alustalla pyyhe tyynynä. Ei oikein onnistunut. Mutta lilluttiin ja levättiin. Ihanan rentouttavaa. Kuvia ei muistettu ottaa. Minä sitten kyllästyin jo kahdelta, kun alko väsyttämään ja olin jo polttanut nahkani. Seikkailin kotia päiväunille sitten. Matkalla sain todistaa rakkausdraamaa, kun yhdellä pysäkillä viereisestä ratikasta hyppäsi poika meidän ratikkaan ja tyttö jäi itkemään toiseen. Poika siinä sitten surkean näköisenä katsoi tytön perään ja laitteli ilmeisesti viestiä perään. Se oli niin reppanan näköinen se poika, et ihan sääliks kävi. Voi nuorta rakkautta!
Pikkusen jännitti yksin tulla kämpälle. Yritin nopeasti avata ovia, mutta se ei kovin helppoa ollut, kun yhtä lukkoa piti kääntää neljä kertaa johonkin suuntaan, toista kaks toiseen ja porttikongikin piti muistaa laittaa lukkoon. Ovet sain kuitenkin visusti lukkoon ja pääsin päiväunille(facebook nukutuslääkkeenä). Oltiin sovittu, että laitan kellon soimaan puoli kuudeksi, että herään avaamaan äitille oven(avaimethan olivat minulla). Laitoinkin kiltisti jo 5:20 herätyksen, ettei äitin tarvi ainakaan odottaa. Kello oli tietenkin suomen ajassa, joten heräsin tuntia liian aikaisin. Noh.. facebook, herätyskello ja nukkumaan uudestaan. Hyvin äiti pääsi sisälle(kunhan olin onnistunut keksimään mihin suuntaan nytten piti kääntää ja monta kertaa). Sitten suihkuun ja pukeutumaan balettia varten. Pistin pari tonnia maksaneen mekon päälle ja mustat asusteet. Kamera jäi kotia. Äitillä taitaa joku kuva oopperatalostakin olla, joten varastan sujuvasti sen tähän.

Kun Leena ei päässyt Budapestiin, pyysimme Szuszin mukaan balettiin. Liput kun oli ostettu kolmelle. Oli ihan huippua nähdä! Halailtiin varmaan viis minuuttia, ainut yhteinen kieli oli kehonkieli. Äiti onneksi oli tulkkaamassa, niin jotain sai sanottua. Oltiin ku kaks pikkulasta karkkikaupassa, aivan mielissään molemmat. Baletti, Giselle, oli kyllä huippu. Oli ihan taianomainen tunne, kun verhot aukes. Oli kyllä vaikuttavaa nähdä se miten tanssilla voi tehdä taidetta ja ilmaista tunteita. Siihen kun vielä lisätään musiikki, ni itku tuli, kun Giselle kuoli. Onneksi tarinalla oli onnellinen loppu. Vähän naurunpyrskähdyksiäkin sekaan mahtui, kun Giselle "liiteli" valjaissa lavan takaosassa samassa hassussa asennossa koko lennon ajan ja kun joku setä niisti niin kovasti, että koko sali kuuli. Hieno kokemus oli. Ja valtavan hieno sali! Sieltä jatkoimme iltakaupungin valoissa kotia kohti, hyvästelimme Szuszin ja menimme kebabille. Maha täynnä sitten unten maille.
Tänä aamuna heräsin taas seitsemältä, mutta sain jatkettua unia. Moneltahan lie äiti herätti, että jos aiotaan mennä Szuszin kanssa jonnekkin muskarin tyyppiseen, niin pitää lähteä. En kuitenkaan pystynyt lähteä lapsukaisia näkemään, kun oli niin kova ikävä kotia. Tänään kyllä iski ihan kunnon koti-ikävä. Piti nopeasti lähteä liikkelle, ettei ehdi murehtimaan. Mentiin sitten tsekkaamaan yks hostelli mitä äiti oli jollekkin porukalle tarjonnut, mutta ei kyllä ollut kovin suositeltava paikka. Pitää joku muu paikka keksiä. Sieltä mentiin äitin vakkariruokapaikan kautta kohti junaa, mikä vei Gödöllöin linnaan. Kuningatar Sissin linna.

Barokin ajan linnaksi ihanan hillitty. Kauniita brodeerauksia ja maalauksia siellä oli. Etenkin mua kiehto ne palvelijoiden "salaovet" mm. Kuningattaren pukeutumishuoneessa. Saatiin myös selvyyttä aina mua askarruttaneeseen seikkaan nimittäin miten ne on käyny vessassa sillon. Kiva pienehkö linna ja ihana puutarha! Täällä on pidetty tänä vuonna EU:n kokouksia. Mun kartano/linnaromantiikan nälkää tuli tyydytettyä hyvin, kun puutarhassa käveltiin ja istuskeltiin nurmikolla puun varjossa lukemassa. Luin tämän päivän versiota Romeon ja Julian tarinasta, hyvä kirja. Ihana oli loikoilla siellä lämpimässä ja haaveilla.

Äiti kyllästy jossain vaiheessa ja lähti kylälle shoppailemaan reppua. Tavattiin sitten juna-asemalla. Oli niin hyvä kirja, etten muistanut mennä liikennevaloista, kun luin kirjaa. Huomasin vasta, kun olivat just vaihtumassa takas punaseks, et ois voinu mennä ylikin. Tulikuumaan junaan(äitin mielestä) mentiin ja se ajo niin lujaa nillä huonoilla raiteilla, että tuntu niinku koko vaunu ois ilmaan pomppinu välillä. Sitten päättärillä söin taas lángosia ja äiti jäätelöä. Mums. Hain sitten itsellekin jälkiruoaksi jätskin eivätkä päästänee metroon mua sen kanssa. Jäätelön loppumista odotellessa mulla tuntu päässä siltä, et sairaaks oon tulossa ja päätettiin jättää illan konsertti väliin ja mennä kotia lepäilemään. Äiti sitten alko puhumaan, että sappi taitaa temppuilla. Metrossa se varmistu ja äiti meni istumaan. Ehti mulle siinä kertoa että sappi on unkariks äpä ja että saattaa pyörtyä. Hetken päästä kysyin, että miltä se tuntuu, kun kipeeltä näytti. Äiti sopersi, et pyörryttää ja pyörty. Oli pahan näkönen, ku silmät auki, muttei kukaan sieltä takas kattonu. Siinä sitten koitin herätellä ja ihmiset katto. Yks kiva poika sitten tuli kyselemään, että mikä on. Selvitin jotain äpästä ja että stadionin pysäkillä pitäis jäädä pois. Oltiinki just sillä pysäkillä ja poika paino jotain nappia eikä metro jatkanut matkaa. Äiti alko siitä sitten heräilemään ja kannettiin se asemalle. Samalla yksi kuskeista juoksi katsomaan, että mikä on. Mukavia olivat, kun auttoivat. Äiti selvitti, ettei enää mikään oo hätänä. Unkariks puhu, mutta käden liikkeistä ja äitin tuntien tiesin, ettei apua kuulemma tarvittu. Pääsi kuitenkin jonnekin sinne istumaan hetkeksi. Kohtaus oli loppunut siinä, kun oli havahtunu. Onneksi näin helpolla päästiin. Siitä jatkettiin ratikalla kotia ja kotiovella alko taas tuntumaan, mutta nyt onneksi ehti ottaa lääkkeen ja se tepsi. Että sellaista draamaa täällä tänään. Huh. Kyllähän siinä ehti jo vähän miettiä, että mitä nyt teen, kun ei kieltä osannut ym. Onneksi ei ollut pahempi kohtaus ja onneksi oltiin niin lähellä kotia.

Nyt sitten äiti on tuossa nukkunut ja minä kirjottanut tänne. Kohta nukkumaan, jos vaikka tää mun taudinalkukin saatais kuriin. Varmaan siksikin olen ollut niin väsynyt tänään. Mutta kiva päivä kaikenkaikkiaan tämäkin on ollut. Katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Tässä vielä vähän romantiikkaa:

Nuorempi muori

Nuorempi muori kertoo nyt matkakokemuksiansa. Tiistai-aamuna 5:20 soi herätyskello. Olin kyllä herännyt jo neljältä torkkumaan jännityksissäni. Siitä sitten herättelin koko konkkaronkan lentokentälle mua saattamaan. Lento sujui mainiosti, tuhkapilvestä ei jälkeäkään. Vähän jännäsin, että onhan äiti tullut kentälle vastaan, kun ei mitään puhetta siitä ollut etukäteen. Siellähän se oli, virkkuuta yritti ehtiä tekemään vaan eipä paljon ehtinyt, kun tulinkin jo. Ei ollut kuin käsimatkatavarat mukana. Siitä sitten kiltisti oon äitiä seurannut, ei oo busseista eikä metroista tarvinnu huolehtia. Äidin perässä vaan kujen. Matkalla bussia vaihtaessa syötiin jäätelöt. Multakin alko pitkähihanen ja sukat pikkuhiljaa häipyä laukkuun, äiti kyllä jo kentällä katto ihmeissään, että eikö sulla oikeesti oo vähempiä vaatteita.

Kämpälle vietiin laukku ja kyllä kieltämättä hieman piti nieleskellä, kun lähestyttiin asuntoa. Sangen.. miten sen nyt sanoisi.. mielenkiintoinen paikka. Ja oli kuulemma siisteimmillään, roskatkin viety vaikkei se ihan siltä näyttänyt. Mutta kämppä on sisältä kuitenkin kiva, vaikka vessa remontissa olikin. Siitä sitten vaatteiden vaihdon jälkeen liikkeelle. Äitillä oli ohjelma valmiiksi suunniteltu. Ensin ratikalla kaupunkiin rahaa vaihtamaan, sieltä sitten hammasratajunalla noustiin vuorille. Maisemia ei niin hyvin nähnyt, kun oli puissa lehdet, mutta kivasti välistä vilahteli. Kaupassa sitten käytiin ostamassa vähän vettä ja ponnareita mulle. Siellä kassalla oli sitten negropusseja. Muistot tulvi mieleen. Bussia odotellessa joku spuge kaivo roskiksesta viinojen loppuja ja lähti sitten taksilla matkaa jatkamaan, että sillälailla. Lämpömittari näytti +34 auringossa. Sieltä jatkettiin metsiä pitkin kävellen János(Jussi)-vuorelle näkötorniin. Ja taas muistojen tulvaa..

Alas tultiin tallustellen metsää pitkin. Äiti ei kertonut mitään, huomasin itse ne ihanat pienet raiteet ja riemusta pompin, kun tajusin, että mennnään pioneerijunalla!(Nykyään lapsijunana tunnettu) Tulviitulvii. Tunneliin mennessä kyydissä olleet koululaiset kilju niin lujaa, että kuuroks olis tullu, jos ei korvia olis tukkinu.

Äiti tiesi paluumatkan varrelta hyvän kalorittoman(!) kahvilan, josta ostimme mansikka-jugurttileivoksen, suklaaleivoksen sekä isler-keksin, yhteensä noin kolme euroa. AH! Onneks ne oli kalorittomia. Metrossa sitten sattui hauska juttu. Istuttiin odottamassa liikkeelle lähtöä, kun ovet alko paukkumaan(näistä n.40 vuotta vanhoista vaunuista). Ilmeisesti jossain vaunussa ei ovet menneet kiinni. No, kuski sieltä sitten juoksi katsomaan, juoksi takaisin ja kuulutti jotain ja ihmiset lähti pois. Katsottiin sitten mekin parhaaksi lähteä etsimään muuta kulkuvälinettä. Näin täällä. Jatkettiin sitten kävelemällä. Basilikan pihalle mentiin istumaan hetkeksi, lepuutettiin jalkoja ja ihailtiin sitä valtavaa, hienoa rakennusta.

Seuraavaksi ohjelmassa oli kuulemma konsertti(ilmaiskonsertti tietenkin) Vaciutcan(Pyhän Mikon) kirkossa. Ensimmäisen tunnin aikana yritettiin kovasti nukuttaa meitä. Kroatialaista kansanmusiikkia, noin viittä eri sointua, laulajan ääntä ei kuullut, sello soitti falskisti, mutta harpisti oli hyvä. Siinä sitten mietittiin lähteäkkö vai eikö, kun toinen puoli konsertista oli vielä jäljellä. Onneksi jäätiin. Unkarilaiset sitten esitti renessanssin ajan musiikkia. Oli hauskoja soittimia, erilaisia huiluja, saksofoni, säkkipilli, udu, keskiaikainen harppu, psalttari mm. ja kurkkulaulua! Kymiä väreitä meni.

Sieltä matka jatkui erittäin terveelliselle illalliselle, pitsalle. Ulkona syötiin, viemäri haisi ja pöytä keikku. Vaihdettiin viereiseen pöytään, missä haisi vähän vähemmän ja pöytä pysyi paikoillaan. Tilasin kinkku, herkkusieni, pepperoni-pitsan tajuamatta sitä, että täällä pepperoni ei ole sama kuin salami vaan sitä chilin näköistä tulista kasvia mitä kebabien mukana tulee. Oli pikkusen äkästä pitsaa, mutta hyvää kuitenkin.

Sitten mietittiin yöpymistä, äitillä ei ollut vessaa, joten Maran kutsu sinne otettiin mielihyvin vastaan. Kiva oli nähdä Mara, Béla ja Aronkin oli kotona tyttöystävänsä kanssa. Ja mikä parasta, pääsin heti facebookkiin! Kiva oli kuulla terveisiä kotoa, että hyvin on mennyt.

Meinasin jo hukkua tähän muistojen tulvaan, kun istuttiin Maran terassilla muistelemassa pyöräreissua. Räpiköin sieltä kuitenkin pikkuhiljaa pinnalle ja nukkumaan. Ah! Sellainen eka päivä. Äiti piti huolen, ettei ehi kotia miettimään ja ikävöimään. Vaikka kyllä ne kotijoukot sieltä aina mieleen tupsahtelee. Kiva oli kyllä mennä, intoilla ja tottua. Koko yön sain nukkua rauhassa! Ja tietenkin heräsin seittemältä. Sain kuitenkin torkutettua puoli yhteentoista asti.

Toinen päivä. Kiirehdimme kämpälle rempan keskelle vaatteita vaihtamaan ja päivän tavaroita pakkaamaan. Matkalla söin pari bogácaa aamupalaksi, namskis. Sitten vauhdilla ratikalle ja klo 12 alkavaan Szervita térin(Pyhän Annan) kirkkoon urkukonserttiin. Ihana äiti tietää mistä tykkään. Ihan huippu konsertti. Trumpetti oli myös, soittajat hyviä ja ohjelma mainio. Barokista moderniin + Lisztiä juhlavuoden kunniaksi varmaankin. Tonni annettiin kolehtia kirkon kunnostamista varten. Pääsin sitten parvelle kurkkaamaan urkujen soittopöytää ja vahtimestari tai mikälie näyttäjä avas seinän sivusta, että näin sisällekin. Ei meinannu saada sitä takaisin. ”Köszönöm, köszönöm”-hoin vaan. Sitten muistettiin laittaa kortit postilaatikkoon ja mentiin shoppailemaan. Viidellätoista tonnilla ostelin sitte vaatteita itelle ja lapsille. Sitten käveltiin kauppahalliin syömään lángostaa. Muistojen tulvaa.. Join kuitenkin jääteetä. Sieltä ostettiin kesän ensimmäiset mansikat. Kirsikoitakin oli jo kypsinä ja kohtuuhintaankin.

Matkalla Müpalle äiti söi mansikat ja minä puolet kirsikoista. Müpa oli Sampon kehujen arvoinen paikka ehdottomasti. Sieltä löyty sähköurut, jotka oli ilmeisesti äänitetty Béla Bártok-salin uruista. Arvatkaa kuka niillä pisteli sitten menemään. Minä. Huom. Kuulokkeista kuulu ääni, ei sitä ny ilmaseks kaikelle kansalle soiteta. Tosin ilmaiskonserttiin menin sitten opiskelijoita kuuntelemaan. Ihan hyviä soittajia olivat. Nuoria. Teki mieli mennä ravistelemaan yhtä Bachin Chaconnea soittanutta viulistia, kun soitti niinku kissanpentu vaikka mahdollisuudet ois ollu kuningasleijonan tulkintaan. Mutta ihan hyviä olivat.

Äiti lähti tenttiä tekemään ja minä palloilin pari tuntia itsekseni. Hyvien ohjeiden avulla löysin parlamenttitalolle. Sen pihalla oli valokuvanäyttely mitä katselin, otin kuvia sieltä täältä ja yhdestä mummosta parvekkeella. Menin sitten läheiseen puistoon istuskelemaan, missä meidän piti äitin kanssa sitten treffata. En oikein tiennyt olenko koirapuistossa, lapsipuistossa, turistipuistossa vai vapaudenpuistossa. Koirat ja lapset siellä vapaina juoksentelivat, että ilmeisesti monikäyttöinen puisto se olkin. Ihanat kaks pappaa siellä olivat koiriensa kanssa.

Koirat kuljeskeli pitkin puistoa ja papat pois lähtiessä vihelsi niitä takasin sitten, kiltisti se sieltä sitten löntysteli isäntänsä luo. Oli muuten mainio vihellys. Siitä joku vois ottaa teeman vaikka sinfoniaan. Siinä kello sitten läheni kahdeksaa ja odottelin äitiä puistoon. Ei näy, eikä kuulu. Nou hätä, lähdin siitä sitten pyörimään vähän ja katselemaan löytyiskö sitä äitin koulua. Menin vielä puistoon takaisin, mutta muistinkin, että jossain vaiheessa puhuttiin metrolle tapaamista ja sieltähän se äiti sitten löyty. Kuka lie muisti oikein tai väärin, mutta onneks löydettiin toisemme. Mulla kun ei ollut puhelinta mukana, äitin kellon sain lainaan. Sitten nokka kohti kotia, kaupan kautta. Iltaruoaksi pekoninakkeja ja maissia. Huipputerveellistä. Ihana olla välillä rauhassa vaan. Huomenna sitten kylpylään lillumaan. Ah! Hyvää yötä!

Kuvat puhukoot

Torstaina olin Irénen kanssa kuuntelemassa Sofi Oksasta Aleksandra kirjakaupassa, mutta hän puhui englanniksi, enkä siis saanut kaikesta selvää. Hänen kirjansa on käännetty unkariksikin. Läsnäolleet saivat kirjoihin nimikirjoituksen ja kaikki läsnäolijat viiniä ja pogácsaa.

Perjantaina oli vuorossa Márian galleriassa näyttelyn avajaiset. Jokin aasialainen Ujmurilainen tai jokin muu taiteilija oli antanut työnsä näytteille. Itse hän ei päässyt mukaan, mutta nykyajan mukaisesti oltiin aluksi yhteydessä Skypen kautta. Ihan mielenkiintoista kuulla taustoja.

Lauantaina halusin vain olla ja menin eläintarhaan virkkaamaan. Tuli kuitenkin vähän kierrettyä ja satuin myrkkytalon esitelmään, jossa kerrottiin yli 200-vuotiaista kilpikonnista ja hautovista tiikeribythoneista. Sinä aamuna oli toisen bythonin munat otettu pois ja viety lämpökaappiin yleisön nähtäville. Kestää toista vuorokautta, ennenkuin kuoriutuvat kokonaan munista. Joskus tiikeribythonilla saattaa olla jopa 60 munaa.
Lauantai-iltana menin sitten Maralle juhlimaan Áronin synttäreitä, on Teemun ikäinen. Koko suku oli koolla taaskin. Oli mukava nähdä kaikkia. Gergönkin porukka oli paikalla.

Sunnuntaina aamulla varhain menin kirkkoon. Metro ei kulkenut ja tuli pienoinen kiire, mutta ehdin kuin ehdinkin ajoissa. Oli Zsuzsin toisen lapsen ristiäiset. Täällä ei pidetä kiirettä, koska lapsi saa jo sairaalassa nimen. Samana päivänä vietettiin myöskin yksivuotissynttäreitä muutama päivä etuajassa. Ristiäiset tosiaan pidettiin kirkossa ja perhe ja kummit perheineen istuivat jumalanpalveluksen keskellä kirkon edessä. Oli mukava saada olla mukana. Messun jälkeen kirkon salissa oli kaikille tarjoilua ja sen jälkeen mentiin perheeseen, tällä kertaa lapsen isän siskon luokse. Siellä jatkui mahdoton syöminen ja lahjojen jako. Ihmiset ovat kovin kultaisia. Sielläkin oli mukava olla mukana. Juhlien jälkeen olin niin väsynyt, että nukuin pitkät päiväunet.

Vuorille

Minun pitää keskiviikoksi tehdä esitelmä Pál-vuoren luolasta. Tänään menin sinne kateselemaan löytyisikö materiaalia ja sainkin ostettua pienen vihkosen, josta varastan tekstin esitelmään. Kunhan nyt vain saisin jotain tolkkua siitä tekstistä.
Lämpötila nousi reilusti hellelukemille ja oli mukava istuskella ulkona tavaamassa vihkosta.

Lähdin luolalta vielä eteenpäin vuorille, koska nyt tuntui siltä, että tarvitsen metsäterapiaa. Olen kurkkua myöten täynnä viemäreitä sun muuta.
Löysin todella hyvän reitin ja onni suosi minua, sattui tasainen reitti, jota pääsin hyvin skandaaleillani. Reitti oli osa niin sanottua sinistä reittiä, joka kulkee halki pohjoisunkarin. 

Kyllä vuoret ovat minun Budapestini, on useammin päästävä sinne. Ei kuulu muuta kuin lintujen laulua vaikka olen pääkaupungissa.


Nyt sitten pakkosyöttöä luolista. Budapest on Euroopan ainoa pääkaupunki, jossa on asutuksen alapuolella oleva luolasto. Luolat ovat syntyneet kuumien vesien aiheuttamina. Täällähän on paljon kuumavesilähteitä vieläkin. Tämä luola, josta esitelmöin, on Unkarin toiseksi pisin, noin 19 km pitkä. Yleisölle siitä on avoinna vain 500 metrin pätkä. Mutta sinne on rakennettu portaat, joten liikkuminen on helppoa. Luolan lämpötila on noin 11 astetta kesät, talvet.


Ole tässä opiskellut suomeksi tippukivien syntyä ja yritän jotenkin saada ne käännettyä unkarin kielelle.
Kukahan osaisi sanoa miksi nämä kuvat välillä tulevat ihan jees ja sitten joskus näin isona?

Eräs päivä

Lauantaina lähdin tapani mukaan jonnekin. Oli erilaisia ajatuksia, mutta ei vielä varmaa suunitelmaa. Ajoin ratikalla Òbudapäiville, mutta en oikein jaksanut innostua väenpaljoudesta. Anoa mielenkiintoinen paikka oli erään palatsin piha, jossa oli keskiaikaisia leikkejä, esimerkiksi karuselli .Kaksi naista keskellä pyörittävät käsin karusellia.

Lähdin kulkemaan ajatuksena mennä raitiovaunulla, mutta muistin väärin, enkä löytänyt sitä. Niinpä menin bussipysäkille ja päätin mennä seuraavalla bussilla jonnekin. Se meni Margitsaarelle, jonne en oikeastaan ollut aikonut mennä. Siellä oli suomalaisten piknik. Vappupiknik oli siirretty huonon ilman takia. Jäin odottelemaan ja istuskelin vähän sivummalla penkillä ja katselin soivaa suihkulähdettä. Oli minulla virkkuukin mukana, mutta kaiken minkä siinä tein jouduin virheen takia purkamaan.
Kello tuli kaksitoista ja mitään ei tuntunut tapahtuvan. Ajattelin jo olevani väärässä paikassa, mutta sitten ajoi paikalle sähköauto, jonka perään oli kasattu tavaraa. Tavarat maahan ja auto pois, pöydät pystyyn ja tarjoilut sille. Katselin sivusta ja mietin viitsinkö mennä, mutta sitten ajattelin etten koskaan tutustu jollen nyt mene. Näin että Réka on paikalla, joten yksi tuttu ainakin.


Kauppakilta tarjoaa päivän kuohuineen ja se osoittautui todella mielenkiintoiseksi. On aina mukava ymmärtää kaikki ja pystyä sanomaan mitä haluaa. Tutustuin muutamaan täällä asuvaan perheeseen ja useampaankin sellaiseen nuoreen, joka on ollut täällä Erasmuksen vaihdossa ja saanut kipinän tulla aina vaan uudestaan.
Paikalle tuli kolme suomalaista matematiikan opettajaa, Réka on heidän tulkkinaan täällä. Ovat hakemassa oppia unkarilaisesta matematiikan opetuksesta ja aikovat kouluttaa suomalaisia. Kerroin heille Marasta, saa nähdä ottavatko yhteyttä. Toisaalta toivon etteivät, koska se tietäisi minullekin hommia. Erityisen kiinnostuneita olivat Maran tv-ohjelmasta.
Réka huomasi jossain vaiheessa Agneksen, joka oli luokkansa kanssa retkellä suihkulähdettä ihailemassa. Siitä seurasi sitten sellaista, että iltaohjelmanikin selvisi. Heillä oli ylimääräinen lippu teatteriin ja kävin katsomassa aika modernin version Romeosta ja Juliasta.


Mutta mikä oli myös mielenkiintoista, tutustuin Ireneen, jonka Agnes oli myös kutsunut ylimääräisellä lipulla. Hän asuu Budapestissä ja luultavasti tapaamme.


Jo illalla teatterissa yskitti ja flunssahan siitä lopuksi tuli. Onneksi ei ollut mitään sovittua sunnuntaiksi. Nyt pitäisi tehdä esitelmä illaksi.

Viemäriä ynnä muuta

Viikot vilahtavat. Viime sunnuntai, vapunpäivä, oli täällä äitienpäivä ja silloin satoi. Tänään on meidän äitienpäivä ja tänäänkin sataa. Eilen kuitenkin alkoi kurkkukipu ja flunssa, joten olen viettänyt pyjamapäivää. Olo onkin huomattavasti parempi nukkumisen jälkeen.

Tiistaina tein hienon maaseuturetken Tatan kaupunkiin. Siellä on vanha linna ja yksi palatsi sekä kaksi järveä, joiden ympäri voi kävellä.  Sanovat englantilaiseksi puutarhaksi sellaista metsää, jonne on tehty tiet ja teiden reunat leikataan, siis aluskasvillisuus. Upeita puita ja lintujen laulua ja vain muutama lenkkeilijä tai koiran ulkoiluttaja. Järvet on ilmeisesti padottu, koska ne on ympäröity kivireunuksella. Alueella on paljon lähteitä, joista vesi järviin tulee. Kyllä vesi tekee maiseman kauniimmaksi.
Kun kiipesin Kalvariakukkulalle kirkkoa ja krusifikseja katsomaan, näin että on tulossa isompikin sade. Minulla oli tarkoitus mennä Eszterházin palatsiin sadetta pitämään, mutta ei se mokoma olekaan avoinna yleisölle. Kylmetyin kunnolla asemalla junaa odotellessa, kun sadekatoksesta oli melkein kaikki seinät rikottu.
Kotona painuin pehkuihin kaikkien peittojen alle ja nukuin.


Kun sitten seitsemän aikaan illalla heräsin, se alkoi......


Keittiön lattia lainehti taas. Ei auttanut muu kuin alkaa luututa ja viedä vedet ulos. Viemäri tukossa. Soitin Bélalle ja hän tulikin katsomaan sellaisen vaijerin kanssa. Eihän se vaijeri minnekään mennyt ja lähdettiin ostamaan aineita. Onneksi läheinen Tesco on yölläkin auki.


Aamulla kuulin taas pulputusta keittiön lavuaarista ja minä tietenkin onnellisena ajattelin, että nyt tukos aukesi. Vielä mitä, keittiön lattia lainehti. Taas luutuamaan ja uutta ainetta kehiin.
Mummo tuli onneksi käymään ja hänellä oli puhelinnumero, josta saa putkimiehet. Heilläkin oli ollut tukossa. Soitettiin, mutta siellä oli vastaaja, josta mummokaan ei tajunnut mitään. Minulla oli kämppä kuin lentoon lähdössä ja aloitin siivoamisen ja soitin puolenpäivän aikaan uudelleen siihen numeroon. Nyt vastasi ja kyseli että olenko omistaja ja sanoin että olen. Emme voi auttaa omistajia.


Siinä vaiheessa tuli pienoista koti-ikävää ja lähdin eläintarhaan pitkästä aikaa tuttuja tapaamaan. Illalla koulun jälkeen tulin kotiin ja vettä sai luutuja jopa kaksi ämpärillistä. Soitin Bélalle ja hän lupasi soittaa aamulla sinne putkiosastoon. Ja minä nukkumaan, kunnes yöllä kolmen aikaan heräsin ahaaelämykseen. Sen veden täytyy tulla naapurista. Menin laittamaan oveen lapun, että viemäri on tukossa ja vesi tulee minun puolelleni.


Aamulla taas luuttuamaan vettä ja mummokin tulee paikalle kun näkee läpimärät matot ulkona. Hän oli edellisenä päivänä bongannut putkimiehet jostain asunnosta ja kertonut minun tilanteestani, mutta olin jo lähtenyt litomaan.
Niinpä sitten torstai-aamuna tulikin ovelle kaksi putkimiestä privaatisti aukomaan viemäriä. Mutta se nyt ei sitten suostunut aukeamaan. Pari-kolme senttiä paksua vaijeria puskettiin koneen voimalla viemäriin kun pönttö oli ensin kiskottu irti. Miehet lähtivät sitten hakemaan paksumpaa vaijeria ja tekemään niitä töitä mitä pitikin.


Minä ihmettelin kun naapurintäti ei aamulla koputtanut eikä soittanut, vaikka olin antanut puhelinnumeroni. Kun miehet sitten tulivat takaisin, sanoivat että heidät oli nyt lähetetty tähän osoitteeseen ja kohti tuli naapurintätikin työpaikaltaan ja kertoi soittaneensa. Nyt päästiin hänenkin puolelleen sorkkimaan, ilman tulosta.


Seuraava vaihe oli sitten lattian aukaiseminen. Ei muuta kuin suihkualtaat ja sen rakenteet pihalle ja muutama säkillinen sementtipaloja ja putket saatiin esiin. Rälläkällä pitkeen päälle reikä ja siitä törkittiin jokin tukos pois ja uudesta putkesta pala sulattamalla päälle ja menoksi.
Nyt pitäisi sitten tulla laatoittajan seuraavaksi. Otettiin puhelinnumeroni, mutta kukaan ei onneksi ole soittanut. Béla on luvannut laittaa paikat kuntoon. Naapurintäti allekirjoitti jonkin paperin, mutta minulta oli jo etukäteen pyydetty etumaksua ja lopuksi pyydettiin lisää. Hinta oli mielestäni liian korkea ja kun sitten sössötin etten ymmärrä, onneksi putosi. Tässä korruptioyhteiskunnassa ei oikein osaa kielitaidottomana pitää puoliaan. En siis alkuunkaan tajua miksi minulle ei annettu apua, mutta naapurintäti sai. Hänelläkin on omistusasunto.


Kolmen vessattoman päivän jälkeen ei paljon haittaa vaikka suihku ei toimi, vesi kuitenkin poistuu asunnosta. Nytkin on pyykkikone päällä.