Katoliset paastoavat ennen pääsiäistä siten, etteivät syö lihaa.
Pääsiäislauantaina on juhlamessu, jossa kirkko on ensin pimeänä ja sitten sytytetään iso kirkon kynttilä. Siitä jaetaan valoa kirkkokansan kynttilöihin. Jeesus on elämän valo.
Joissakin kirkoissa kirkkokansa kulkee ulkona kynttilät käsissä levittäen valon sanomaa myös muille.
Messun jälkeen perheet kokoontuvat pääsiäisaterialle. Siihen kuuluu pääosassa kinkku ja kananmunat. Mielenkiintoinen oli myös pullakranssi, josta leikattiin paloja kinkun seuraksi. Kinkku oli savustettua ja melko suolaista, mutta herkullista.
Unkarinkielinen sana Húsvét (pääsiäinen) tarkoittaakin lihan saantia. Onkohan sillä jotain yhteyttä meidän pääsiäinen sanaan?
Lauantaina olimme Maran entisen miehen Csongorin veljentytön luona aterialla.
Sunnuntaina Maran lapsetkin olivat mukana Maralla samanlaisella illallisella. Kun ruoka oli syöty isommat lapset menivät puutarhaan piilottamaan suklaita. Ensimmäisenä pääsivät etsimään nuorimmat ja sitten vähän isommat ja viimeisenä yläkoululaiset. Kaikilla oli kasseissa reilusti suklaaherkkuja. Ikäraja on kuulemma viisitoista vuotta.
Pääsiäismaanantaina on perinteiden mukaan vuorossa kastelu. Pojat kastelevat tytöt, jotta eivät nuudu. Jotkut kastelevat vedellä, jotkut vain kölninvedellä tai hajuvedellä. Kasteluun liittyy loru.
Minä olin evankelisen kirkon suomenkielisessä jumalanpalveluksessa, enkä tiennyt mitään kastelusta. Nyt on sitten nuutuminen edessä.
Táállá todella sattuu kaikenlaista. Olen juuri puhunut radioon. Toukokuun kahdeksantena on eurooppapáivá ja Kossuth-radiossa tulee sellainen juttu, jossa eri kielillá sanotaan Euroopan unioni ja Eurooppapáivá. Ja minun ááneni sanoo sen suomeksi. Olisi tietenkin ihan kiva kuulla itsekin, mutta en tiedá mihin aikaan se tulee. Jánnáá kuitenkin tállainen.
Menen muuten Maijan luokse perjantaina katsomaan háitá. Kiva kun niitá ei tarvitse játtáá váliin.
Kolleegani Joutsenosta laittoi aikanaan viestiä ja kyseli tietoa luontokohteista täällä. Hän oli kuoron mukana tulossa tänne. Onneksi Raija lähetti kuoron ohjelman, koska olin ymmärtänyt hänen tulevan viikkoa myöhemmin. Kun luin ohjelman, huomasin, että heillä on paljon vapaata aikaa täällä ja tyylilleni uskollisena laitoin sähköpostia ryhmän vetäjälle. Sanoin kykeneväni antamaan neuvoja kaupungilla liikkumisessa.
Tästä poiki niin upea viikko, ettei sellaista voi kovin usein kokea.
Kyseessä oli Lappeenrannan klassinen kuoro ja menin heitä jo kentälle vastaan. Ei heitä kukaan muu vastassa ollutkaan, oli vain bussinkuljettajan puhelinnumero. Saatoin heti auttaa soittamalla kuskille, jotta missä auto odottaa. Matkalla sitten höpöttelin lipuista ja kylpylöistä ja metroista jne.
He tulivat tiistain aamukoneella ja kun laukut oli saatu hotelliin, eikä huoneita vielä ollut kaikille valmiina, menimme yhdessä syömään lähistöllä olevaan unkarilaiseen ruokapaikkaan, jota hotellin respa suositteli. Ruoka olikin aitoa unkarilaista ja paikalla olimme vain me.
Ruoan jälkeen lähdimme Raijan kanssa vuorille. Kun lähtee biologin kanssa metsään, vauhti ei ole päätä huimaava. Opin minäkin monia uusia kasveja ja unohdin samantien. Mielenkiintoisin tuttavuus oli jouluruusu. Nimi on tuttu usein jouluna kuuntelemastamme kuunnelmasta Jouluruusun legenda. Kukka tosin oli kovin vaatimaton.
Kun sitten palattiin hotellille, ei metro kulkenutkaan. Olin lähettänyt ihmisiä keskustaan ja tietenkin huolestuin, miten osaavat pois. Yksi porukka oli kävellyt (4 km) ja toinen tullut taksilla. Yksi metrovaunu oli syttynyt tuleen ja palanut niin sanotusti poroksi. Kukaan ei kuitenkaan ollut loukkaantunut.
Keskiviikkona käytiin Raijan kanssa taas vähän metsässä ja paluumatkalla Budapestin laidalla olevassa kylässä. Katseltiin siinä sitten yhden ruokapaikan ruokalistaa sivukadulla ja ohi kulki vanhempi nainen, joka sanoi että menkää toiseen paikkaan ja neuvoi meidät tosi hyvään ravintolaan. Ennen sitä jo sattui hauska tapahtuma kun kävelimme katua ja puhuimme tietenkin suomea. Eräällä pihalla oleva mies huikkasi yhden sanan suomea, en enää muista minkä. Osaa kuulemma vain sen yhden sanan.
Illansuussa vein porukan metrolla (onneksi jo kulki) kirkolle, jossa heillä oli konsertti. Vain yksi porukka meni taksilla ja ainakin 30 metrolla. Metrohan oli siihen aikaan tupaten täynnä ja porukka hajaantui eri vaunuihin. Kaikki kuitenkin osasivat jäädä oikealla pysäkillä pois ja siitä sitten lähdettiin letkana Vaci utcalla olevaan kirkkoon.
Kun oltiin kirkon edessä kadulla Nadja, kuoronjohtaja, laulatti suomalaisen kansanlaulun. Ihan hyvät ablodit saivat ja upeaa se olikin.
Kuoro meni harjoituksiin ja minä unkarin tunnille. Karkasin sieltä kesken konserttiin, mutta kirkko oli tupaten täynnä. Tiesin sen etukäteen ja ajattelin, että menen seisomaan sivulle eteen. Eihän se onnistunut, koska laidatkin olivat täynnä tuoleja, eikä missään ollut seisomapaikkaa. Mutta minullapa oli tuuria, eturivissä kahden papan välissä oli yksi paikka. Olin siis ihan upealla paikalla ja kaikeksi onneksi olin napannut ainoa kirkon eteisessä olleen ohjelman ja saatoin seurata arinan kulkua.
Lappeenrantalainen kuoro lauloi yhdessä Budapestiläisen kuoron kanssa Johannes passion, saman olivat laulaneet yhdessä maanantaina Lappeen kirkossa. Orkesteri vain vaihtui. Teos kestää kaksi tuntia, mutta yhtään en pitkästynyt. Tunnin kuluttua vain takamus ilmoitti suuttumuksensa kovaan penkkiin. Kuorojen osuudet olivat aivan mahtavia kun laulajia oli melkein sata. Kuoroa johti molemmilla kerroilla erään musiikkioppilaitoksen rehtori, josta Mara sanoi, että on täällä hyvin kuuluisa.
Konsertin jälkeen oli Suomen kuorolle varattu pöytä läheisestä ravintolasta, josta minulla on vuosien takaa huonoja kokemuksia. Minäpä tietenkin menin kertomaan niistä tarjoilijalle ja pyysin, että tällä kertaa hinnat olisivat oikeat. Pyysin nimittäin juomahinnaston. Ilta meni hyvin ja siellä oltiin oikein ystävällisiä ja taksit tilattin ja tämä tarjoilija huolehti, että oikeat taksit ottavat kyytiin jne. Hän sanoi, että tilatut taksit ovat halpoja, mutta jos ottaa kadulta, hinnasta ei tiedä.
Kannattaa siis olla vähän hankala niin kaikki menee hyvin. Kurja totuus.
Torstaina kuorolaiset lähtivät bussilla Szentdreen, mutta olivat hiukan pettyneitä kun oli liikaa aikaa pyöriä pienessä kaupungissa ilman opastusta. Heillä oli yksi nuori unkarinkuorolainen mukana, mutta häntä ei ilmeisesti ollut ohjeistettu tarpeeksi.
Me Raijan kanssa jäätiin kaupunkiin ja käytiin minun kämpässäni, joka oli siivoamatta. Täältä jatkettiin ratikalla katsomaan Taidepalatsin vessoja ja siinä sivussa vähän palatsiakin. Kauppahallin jälkeen mentiin Tonavan risteilylle, jossa oli nauhalla myös suomenkielinen selostus.
Illalla oli sitten kuorojen yhteinen karonkka musiikkiopistolla. Sinnekin mentiin julkisilla kulkuvälineillä, ensin metrolla, sitten ratikalla ja loput kävellen. Koulun rehtori kertoi koulusta ja näytti muutaman videon. Unkarilaisessa kuorossa on suomea puhuva nainen, onneksi. Ildiko tulkkasi rehtorin puheen. Virallisen osuuden jälkeen syötiin ja kuorot vuorotellen lauloivat. Suomalaiset olivat opetelleet unkarilaisen kansanlaulun. Mutta illan päätteeksi oli ohjelma, josta minä erikoisesti pidin. Tanssittiin piirissä csárdasta. Monet suomalaiset olivat mukana ja oppivat nopeasti. Ja minäkin mm tanssin koulun rehtorin vieressä. (Ei ole paljon tanssinut.)
Kotiinpalatessa ajattelin, että ihmiset haluavat mennä taksilla. Vain kaksi taksia tilattiin, muut halusivat ratikkaan. Illalla ratikat ovat aika tyhjiä ja niinpä matkalla taas laulettiin ja heiluttiin. Kyllä siellä joku kieltäytyi tuntemasta muita, mutta useimmilla oli hauskaa.
Perjantai oli retkipäivä, mutta kun kukaan ei oikein tuntunut tietävän mihin mennään, ryhmänjohtajakin empi, niin minäpä sanoin, että kyllä täältä pesee. Suunnittelin reitin omasta päästäni ja kun menin kotiin karttaa katsomaan, tulikin mutkia matkaan. Ei nimittäin ollut tietä. No siitähän selviää suunnitelmia muuttamalla. Retkestä tuli ainakin minulle upea kokemus. Mentiin Pilisin metsien ja kylien kautta Esztergomin suureen basilikaan. Olen siellä käynyt, mutta nythän oli kuoro mukana ja he lauloivat. Se oli sellaista mitä en ole koskaan ennen kuullut. He lauloivat juuri suuren kupolin alla ja laulu kaikui niin upeasti, että sitä on vaikea kuvailla. Kuorolaisillekin se oli upea kokemus.
Sieltä ajeltiin Visegradin citadellalle ja me Raijan kanssa jäimme siinä pois kyydistä ja palasimme Budapestiin vasta illalla myöhään.
Menimme lautalla Tonavan toiselle puolelle ja minä kävin suosikki csukrásdassani kasvispihvillä (=leivos) ja jätskillä. Raija kuvaili ympäristöä ja sitten lähdimme kiipeämään kylän läpi vuorelle päin ja saavuimmekin pyökkimetsän alkuun. Siitä pitää joskus lähteä vaeltamaan eteenpäin.
Alkoi aurinko laskea ja palasimme kylään, oli pitkäperjantai ja piipahdimme hetkeksi kirkkoon kuuntelemaan musiikkia. Minä kävin ostamassa junaliput ja lähdimme etsimään Raijalle lihapihvipaikkaa. Hän kun ei välitä kasvispihveistä. Kaikki paikat tuntuivat olevan kiinni ja kun siinä haikailimme suomeksi, portailla istuvat nuorehkot ihmiset kysyivät, voivatko auttaa. Neuvoivat hyvän ravintolan, jossa Raija sanoi saaneensa reissun maukkaimman aterian. Minä söin vain keikkalaisen salaatin, mutta hyvä sekin oli.
Lauantai olikin sitten kotiinlähtöpäivä, mutta oli iltalento, joten porukka hajaantui vielä kaupungille. Me kävimme Raijan kanssa Hösök térillä ja kaupunginpuistossa turisteilemassa. Sitten ajettiin ratikalla Budafokiin ja katseltiin ympärillemme. Oli niin kuuma, että piti hakea varjoa. Sattumalta löytyi hyvä ruokapaikka, jossa olikin pihaterassi. Viimeinen ruoka sitten olikin sellainen, että mausteita riitti. Elin Raijan siivellä herroiksi ja nautin.
Saatoin porukan bussiin ja jäi vähän haikea mieli. Sain tutustua moneen oikein mukavaan ihmiseen. Ennen lähtöä kerättiin porukka hotellissa portaille valokuvaan. Puuttui vielä yksi kuorolainen, joka oli kaikkein kookkain tai siis levein. Heillä on niin hyvä huumorintaju, että kun tämä viimeisenä tullut henkilö leikillään jäi eteen seisomaan, porukka vain nauroi.
On sitten minustakin tehty patsas.
Odottelen ja odottelen,
ettá saisin kuvia mukaan,
mutta sitten ei tule tekstiákáán.
En kyllá vielákáán oikein tajua, kuinka náitá jaksaa lukea. Tulee paineita.
No olkoon. Kun joku ihmetteli, mitá táállá teen, tulkoon esimerkkiná eilinen páivá.
Aamulla katsoin juna-aikatauluja ja láhdin junalla Esztergomiin. Matka kesti puolitoista tuntia ja matkaa oli alle 60 km, mutta uusi juna oli oikein miellyttává ja katselin mielelláni maisemia.
Esztergomissa on Unkarin suurin basilika ja suuri se todella onkin. Keskikupoli noussee sataan metriin ja sitá kannattavat seinát 17 metrin vahvuiset. Kiipesin kupolin pylvástasanteelle, mutta olisi ollut vielá 40 metriá kiivettáváná pylváitten ylápuolelle. Annoin olla. Ihan hienot maisemat olivat alempaakin.
Sieltá páátin menná bussilla Visegrádiin. Ensimmáinen bussipysákki ei onnistunut ja kávelin eteenpáin. Tulikin pysákki, jolla seisoi vanha pappa vaelluskengát jalassa ja reppu selássá. Hán oli odottanut bussia jo melkein tunnin ja páátimme yhdessá jatkaa odottelua. Minulla oli tuuria, bussi tuli aika pian.
Visegrádista menin lautalla Tonavan toiselle puolelle. Halusin tietáá lautan aikataulut, koska tállá viikolla tulee turisteja. Nagymarosissa on ihan huippuhyvá csukrásda ja páátin lounastaa leivoksilla. Söin tosin alle pari suolaista bogácaa. Ja jálkiruoaksi ihanaa jáátelöá.
Istuin Tonavan rannalla auringossa ja pánttásin unkarin kielioppia. Samalla ihailin Visegrádin linnaa vuoren huipulla. Kun aurinko alkoi painua vuorten taakse menin asemalla ja tuotapikaa juna tulikin. En ehtinyt etsiá lipunmyyntiá, joten ajattelin ostaa lipun junasta.
Oltiin kuitenkin jo pian Vácissa, eiká konnaria tullut ja niinpá hyppásin junasta ja kiertelin Vácin kauniissa keskustassa ja istuskelin ilta-auringon paisteessa Tonavan rannalla. Kun aurinko alkoi laskea, palasin junalla Budapestiin.
Tánáán on maanantai ja aloitin páiván turistitoimistosta, josta hain kassillisen kamaa huomenna tulevalle lappeenrantalaiselle kuorolle.
Sitten vaihdoin rahaa heitá varten valmiiksi ja menin suosikkikauppahalliini syömáán. Ja nyt nápyttelen kirjaston tietokonetta.
Kaunis páivá menee kyllá hukkaan sisállá, mutta on pakko tehdá láksyjákin joskus. Aika tylsá aihe: paikanhaku ja suosituskirjeen laatiminen. Viimeksi piti olla ansioluettelo, mutta en tehnyt, koska en muista aikoja, enká enáá hae työtá. Mutta nuhteita tuli. Pitáá tánáán ainakin se suosituskirje kirjoittaa.
Huomenna menen kentálle kuoroa vastaan ja sitten alkaa vilkas viikko, joten en varmaan paljon ehdi koneelle. Heillá on keskiviikkona konsertti, Johannes passio, ihan keskustassa.
Oikein hyváá páásiáistá kaikille!!!
Olin sitten kunnolla sairas. Mutta viime torstaina alkoi energisyys palata ja siitá eteenpáin onkin meno ollut sen mukaista.
En ole kirjoittanut, koska olen odottanut saavani aikaan muutaman ihanan kevátkukkakuvan táhán mukaan. Ei vaan tunnu onnistuvan, kamerassa ovat odottamassa.
Perjantaina olin aivan Budapestin rajalla olevassa kaupunginosassa náyttelyn avajaisissa. Suomalainen graafikko járjesti vielá yhden náyttelyn, koska paikalliset ystávát pyysivát náyttelyn sinne, siis Rákoscsabaan. Oikein mukavahenkiset avajaiset ja paikalla ollet ihmiset kivoja. Googlatkaapa Antero Olin, todella upeita töitá.
Avajaisten jálkeen mentiin paikalliseen ravintolaan syömáán hyvin ja jopa tanssittiinkin. Melkein henki láhti ja paluumatkalla bussissa yskitti niin perusteellisesti.
Viikonloppu meni oopperan merkeissá, ei niistá sen enempáá. Kolme náytöstá katsoin. Nyt kyllá jouduin Katin kanssa váhán huonoille paikoille. Emme juurikaan náhneet, ellemme nousseet seisomaan. Mutta eipá tuo paljon haitannut, Verdin Trubaduurissa seistá könöttávát paikallaan eiká paljon mitáán tapahdu. Musiikki kuului hyvin, olimme toisen kerroksen ensimmáisessá aitiossa. (Hintaan 80 senttiá)
Mutta sitten eilen illallapa olin mielenkiintoisessa konsertissa. Minulla on táállá japanilainen tuttu, joka kutsui japanilaisten járjestámáán hyvántekeváisyyskonserttiin maanjáristyksen uhreille. Ensimmáisená oli rumpuorkesteri ja pidán heistá kovasti. Lyömásoittimet ovat minulle mieluisia.
Mutta toisena ohjelmassa oli Ainola lyrical pieces ja sáveltájáná japanilainen. Miná tietenkin kovasti ihmettelemáán nimeá ja tietenkin kyselin. Ensin ei tiedetty mitáán, mutta sitten Makiko esitteli minun illan viulistille ja samalla kysyin háneltá. Námá lyyriset runot on kuulemma sávelletty Izumi Tatenolle, joka vaikuttaa myös Suomessa. Ja sekin oli aika mielenkiintoista, ettá námá kappaleet oli sávelletty vasemmalle kádelle. Eipá tarvittu nuotinkáántájáá, koska oikea kási oli koko ajan vapaana.
Tánáán on kirjastopáivá, kuten huomaatte áákkösistá. Olen odotellut puhelua suomalaisilta, ei vaan kuulu. Ensin pyydetáán opastusta ja sitten kun sitá tarjoan, ollaan vaivautuneita ja halutaan seikkailla omin páin. En kestá monimutkaisia ihmisiá. Ovat Kotkasta. (varmaan opettajia)
Olen huomannut lukijoitteni tulleen vallan riippuvaisiksi. Kun ei muori matkustanut, sain huolestuneita viestejá. Nykyáán viihdyn hyvin puistoissa paikallani. No sattuuhan siellákin joskus. Eilen juttelin pitkáán eráán miehen kanssa, mutta tulin kyllá siihen tulokseen, ettá mieluummin seurustelen kásitöitteni ja lukemisieni kanssa.
Eilen olin ensimmáistá kertaa tanssimassa. Joka kuukauden toinen sunnuntai on tanssin opetusta. Kunto vaan ei ole kovin kummoinen.
