Arkielämää

Satuin menemään sellaiselle sivulle, josta näkee kuinka moni on käynyt blogia katsomassa. 
En koe olevani kovin ihmeellinen kirjoittaja ja edelleenkin ihmettelen, että jaksatte näitä lukea.


Tänään menin Maijan luokse kivikassini kanssa tekemään helmiä. Kävimme läheisessä kauppakeskuksessa syömässä ja sen jälkeen sain aikaan vain kahdet helmet. Tämän illan aion olla kotona ja hoidella erilaisia rästihommia.


Eilen aamulla menin Zsuzsin luokse lapsia vahtimaan, jotta Zsuzsi voi mennä jumppaamaan. Siellä kului sitten aikaa iltapäivään, jolloin palasin kotiin ihanille päiväunille. Illalla menin tanssimaan ja ilokseni Katikin tuli sinne. Päiväunien ansiosta jaksoin olla yli puolen yön.


Keskiviikkona piti aamulla olla ylhäällä, koska oli tulossa vesimittarin vaihtaja. Ehdin siinä ennen hänen tuloaan hieman siivotakin, sain matot harjattua ym. 
Sillä aikaa kun mittaria vaihdettiin minä taistelin lomakkeen täytön kanssa. Onneksi voin kysyä apua. Lomakkeeseen piti sitten saada jonkun nimi, eikä minulla ollut hajuakaan mistä sellaisen henkilön löytää. Viime vuonna olin kuullut, että tuossa vastapäätä asuu talkkari ja menin sinne kysymään. No eihän tässä talossa enää talkkaria ole ollenkaan, edellinen kuoli. Puhumattakaan sellaisesta henkilöstä, joka allekirjoittaa papereita. Olin ennen mittarinvaihtoa tutustunut papereihini ja huomasin, että vastike ei mene tililtäni.Löysin myös osoitteen, jossa talon asioita hoidetaan. Sinne sitten lähdin matkustamaan ja apua hakemaan. Löytyi pienen hakemisen jälkeen ja sain nimet papereihin ja sain tietää paljonko minulla on maksuja rästissä. En osaa käyttää tämän unkarilaisen pankin nettipankkia, pitää mennä säheltämään taas konttoriin, niinkuin mummot yleensäkin tekevät. Minulla on vastike tästä kämpästä noin 40 euroa koska minulla on vesimittari. Ilman vesimittaria vastike olisi 90 euroa. Aika kallista vettä täällä.
Illalla menin sitten oopperaan katsomaan balettia.


Tiistaina opiskelin hiukan unkaria ja kirjoittelin sanoja milloin missäkin kahvilassa. Kun kyllästyin, vaihdoin paikkaa. Marakin soitti, että hän tulee katsomaan suomalaista elokuvaa. Kävimme katsomassa Postia pappi Jaakobille ja se oli edelleenkin ihan hyvä. Mara ja Bélakin pitivät. Leffasta mentiin Ikeaan illalliselle lihapullia syömään.


Maanantaina olin suomen kielikerhon kanssa Gödöllössä. Kävimme Sissin linnassa ja paikallinen lääkäri, joka on ollut Suomessa töissä, selitti paikasta Suomeksi. Sinne oli myöskin avattu uusi siipi, jossa on ollut lastenhuoneet. Linnasta mentiin paikalliseen luterilaiseen kirkkoon. Papin vaimo on ollut myös aikanaan Suomessa ja puhuu suomea. Hän kertoi kirkosta ja lauloi meille kansanlauluja, joita hän on kerännyt Moldovasta.Lauloimme yhden suomalaisen virrenkin yhdessä.
Kirkosta mentiin ravintolaan juttelemaan ja olikin jo aika myöhä kun tulin kotiin.

Sunnuntaina lähdin porukan mukana junalla Visegradiin ja sieltä käveltiin kaunista laaksoa pitkin vuorten toiselle puolelle pieneen kylään. Kylässä piipahdettiin kapakassa ja jatkettiin matkaa Szentendren suuntaan. Kävelimme Szentendren rajalle asti, koska juuri sen tunnin kohdalla bussilla oli  tauko. Aika väsyneitä jo oltiin kun vihdoin päästiin bussilla juna-asemalle. Juna oli korvattu busseilla ja piti vielä seistä tupaten täydessä bussissa.
Illalla menin erääseen kirkkoon kuuntelemaan suomalaista käsikelloyhtyettä Jyväskylästä. Menin konsertin jälkeen juttelemaan, mutta eivät olleet kovin kiinnostuneita tällaisista mummoihmisistä.

Lauantain vietin elokuvateatterissa ja katsoin ensin Suden tarinan. Välissä kävelin lähistöllä katselemassa muutaman kätkön ja illalla katsoin vielä Väärät juuret ja Kohtaamisia. Täällä siis oli suomalaisten filmien viikonloppu. Paikalliset Suomen kielen opiskelijat olivat unkarintaneet filmit. Perjantaina avajaisissa oli mukana Prinsessan ohjaajakin, Arto Halonen. Häntä haastateltiin aluksi ja oli aika mielenkiintoista kuulla filmin taustastakin. Filmin jälkeen tarjottiin katsojille salmiakkikossua. Haastattelin vähän Halosta ja kiittelin hyvästä filmistä.

Koulusta toiseen

Siinä kylässä, jossa yövyimme (Lészped) on unkarinkielen opettaja. Vierailimme koulussa hänen luokassaan. Attila Márton on nuori mies, kotoisin Erdelystä. Hän meni viime kesänä naimisiin paikallisen tytön kanssa, joten on toivoa, että pysyvät paikkakunnalla. Oppilailla on noin 3-4 tuntia viikossa unkarinkielen opetusta. Selailin kirjoja opettajan pöydältä ja muutenkin oli pedagogisesti hyvä tunnelma.Tämän opetuksen maksaa Romanian valtio, kuulemma koska vanhemmat ovat sitä vaatineet.
Sieltä ajoimme Klézseen, jossa myös oli koulu, mutta aivan toisenlainen. András Duma on rakennuttanut ties millä rahoilla ison talon, jossa on muutama luokka ja museo ja lastentarhahuoneitakin. Ilmeisesti asuvatkin jossain osassa. Siellä oli myös vierashuone. Talo on todella kauniilla paikalla vuorten kupeella. Talon seinällä oli Gergely Csoman tekemä puuveistos, jonka symboliikka jäi vielä epäselväksi.
András opettaa lapsia koulun jälkeen. Nytkin tuli muutama lapsi koulun jälkeen pelaamaan tietokoneilla. He tosin pitivät meille pienen esityksenkin. Hän ei käytä samoja kirjoja kuin Attila, vaan on tehnyt omat kirjat. Kerjäsin tietenkin itselleni, olisin ostanut, mutta en voinut, koska sitten muillekin pitäisi myydä. Lopulta sain kuitenkin lahjaksi ja annoin koululle rahaa. Se toimii pelkästään lahjoitusvaroin.

Lounastimme sisällä pitkän pöydän äärellä ja sain maistaa puliskaa, maissin ja vuohenrahkan paistosta, se oli hyvää. Pálinkakin kuului tietenkin ruokalistaan, piti pitää huoli, ettei tyhjentänyt lasia kokonaan, koska se täytettiin heti uudestaan.
Emme täälläkään ehtineet viipyä pitkään, koska piti matkustaa Csíkszeredaan Demeter Lakatosin muistojuhlaan. Ajettiin takaisin Gyimesiin ja jätettiin peräkärry Péterin pihalle. Oli mukava nähdä vuoret ja kylät uudestaan. Olimme ajoissa perillä, koska ohjelman suunnittelu oli kesken. Lähdimme Katin kanssa vähän kävelemään. Olisin halunnut käydä kansanperinnekaupassa, mutta se oli jo kiinni. Piipahdimme kauppahallissa ja katsomassa modernia kirkkoa. Siinä on alttari keskellä ja käytetty paljon  puuta. Myöhemmin sain tietää unkarilaisen suunnittelijankin, jonka hautajaiset sattuivat viime lauantaille. (Imre Makovecs 1935-2011)

Juhlassa oli puheita, Ildikón laulua, Gergelyn lausuntaa ja paikallisten nuorten upeita esityksiä. Gergely mainitsi suomalaisen matkalaisen ja kertoi esimerkkejä suomen suhtautumisesta asioihin. Juhlan jälkeen tuli sitten eräs naisihminen puheilleni ja puhui suomea. Hän on eläkkeellä oleva unkarin kielen opettaja ja on ollut Savonlinnassa kielikurssilla.

Messusta toiseen

Búcsú oli Szabófalvan kirkossa. Sinne saapui ainakin 50 papin kulkue ja osa väestä istui ulkona, jonne oli laitettu kaiuttimet. Toyotan kuski ja majapaikkamme isäntäpariskuntakin oli mukana. Messu oli romaniankielinen, joten mitään en ymmärtänyt. Valittivat, että väkeä oli tavallista vähemmän.
Meillä oli kiire syömään ja jatkamaan matkaa. Ruoka oli taaskin erinomaista. Tytöt keittelivät sitä kesäkeittiössä, joka ei ollut suuren suuri.
Taas kiirehdittiin matkaan kohti Nagypatakin kirkkoa, jossa pidettiin unkarinkielinen messu. Lupa oli saatu ilmeisesti unkarilaisten vieraiden takia. Lähikylien csángót tulivat kansallispuvuissaan. 

Messun jälkeen joku aloitti laulamisen ja väki lauloi kauniisti, mutta paikallinen romanialainen pappi oli kärsimätön ja sammutteli valot kesken laulamisen. Laulu kuitenkin jatkui vielä hetken .Kirkon pihalla sitten keskusteltiin ja lapset saivat lahjaksi unkarinkielen oppikirjoja. Oli mukava jutella lasten kanssa, koska minäkin vasta opettelen kieltä.
Kirkolta siirryttiin hautausmaalle, jonne suntio tuli kertomaan vabhasta puukirkosta. Kirkko on tuettu yhden kiven varaan.
Illan hämärtyessä jatkettiin matkaa kohden majapaikkaa Lészpediä. Ei kuitenkaan menty suoraan vaan käytiin Trunkin kylän hautausmaalla katsomassa uutta muistomerkkiä, joka on tehty Martin Benedicktille, jonka kotimuseossa myös kävimme. Muistomerkki oli valtava graniittikuutio, joka oli ruskeaa rapakivigraniittia. Oli hauska kertoa muille mistä kivi on peräisin. Kotimuseon edessä oli kaivo, joka on restauroitu ja oli mukana olleille tärkeä kohde. Kyseinen henkilö on auttanut aikanaan unkarilaisia, mutta tarkemmin en vielä tiedä asiasta. Täytyy googlata.

Majapaikassa jakaannuimme muutamaan taloon, menin neljän naisen joukossa kadun perimmäiseen. Syötiin taas illallinen ulkona viiniköynnöskatoksessa, jonka rypäleet olivat jo kypsiä ja maukkaita. Saimme maistaa myös vuorilta tuotuja rypäleitä, jotka vasta maukkaita olivatkin. Majoituimme ns. puhtaaseen huoneeseen (tiszta szoba), jossa säilytetään vaatteita ja liinavaatteita, eikä siinä ole lämmitystä. 
Perheen isä on muualla Romaniassa töissä ja kotona oli äiti kahden alakouluikäisen tytön kanssa ja isoäiti tavan mukaan myös. Vanhin poika oli muualla lukiossa. Yritin antaa isoaidille pientä katolista vihkosta, mutta hän sanoi, ettei osaa lukea. En kehdannut kysyä osaako hän lukea romaniankielistäkään tekstiä. On yleistä, että puhuvat, mutta eivät lue eivätkä kirjoita. Saattaa olla että kirjoitettu kieli puuttuu kokonaan, kuten saamenkielestä aikoinaan.

Moldova

Moldova on eri asia kuin Moldavia. Moldova on osa Romaniaa, Moldavian rajalla. Moldova ei ole kuulunut Itävalta-Unkariin ja siellä asuvat unkarilaiset puhuvat noin 200 vuotta vanhaa unkarin kieltä. Se poikkeaa jonkin verran nykyisesta. Tällä alueella on runsas kulttuuriperintö, jota on talletettu useiden ykmmenien vuosien ajan. Mm Péter Halász on kulkenut kylissä 30 vuoden ajan. Siihen kuuluvan tanssiperinteen kautta olen tutustunut ensimmäistä kertaa csángóihin. Käyn usein torstaisin Budapestissä csángótanssi-illassa. Moldovan alueen tanssit ovat enimmäkseen piiritansseja, joita tosin voi tanssia pareittainkin. Parit tanssivat piirin keskellä. 

Szabófalvan kylässä ei kovinkaan moni enää puhu unkaria. Sieltä on kotoisin csángórunoilija Demeter Lakatos. Menimme ensimmäiseksi hautausmaalle ja etsiskelimme hautaa, koska paikallinen eläkkeellä oleva opettaja ei vielä ollut tullut. Kun hauta löytyi ja porukka kokoontui paikalle, kuulimme puheita, runoja ja laulettiinkin. Csángóilla on oma hymni ja sen lisäksi laulettiin Unkarin kansallishymni. Hautaristi sai uuden seppeleen entisten lisäksi.

Täältä jatkoimme matkaa paikalliseen museoon, jossa kuulimme enemmän paikasta ja runoilijasta. Opettaja luki mieluummin paperista, sen verran heikompaa on siellä unkarin kielen käyttö. Museossa oli hieno kokoelma kansallispukuja ja erilaisia käsitöitä. Puheiden lisäksi ohjelmassa oli muistotaulun luovuttaminen museolle. Taulu oli alun perin tarkoitus laittaa Demeter Lakatosin kotitalon seinälle, mutta taloa ei enää ole ja niinpä se toistaiseksi päätyi museon haltuun.
Museossakin oli meille tarjoilua, mehua ja aivan erikoisen hyvää paikallista pullaa.
Paikalle oli tullut myös muita kuin meidän ryhmämme jäseniä. Kun siirryttiin majapaikkaan, siellä pidettiin keskustelutuokio csángóasioista. En kaikkea ymmärtänyt paikallisen puheen nopeudesta johtuen, mutta jonkinlaista lievää väittelyntapaistakin oli. Joka tapauksessa keskusteltiin Andras Duman tuomasta kirjeestä, jossa pyydetään piispalta unkarinkielisiä messuja ja se päätettiin allekirjoittaa ja lähettää eteenpäin. On aika outoa, että unkarinkielisten messujen pitäminen on kiellettyä, mutta puolankielisiä pidetään. Romania on pääosin ortodoksinen maa ja vain tällä aluella on voimakas katolisuus. Sille annettiin lupa sillä ehdolla, että unkarilaiset romanialaistetaan. Mutta nyt ollaan EU:ssa ja Caucesku ei ole enää vallassa, joten en voi käsittää vanhan perinteen voimaa. Tinka on käynyt Vatikaanissa asti tuloksetta.
Paikallinen nuoriso ja vanhemmatkin menevät paljon Italiaan Ja Espanjaan töihin, koska ne maat ovat myös katolisia. Ongelmana ovat kotiin jäävät lapset, jotka asuvat sukulaisilla tai Bákòssa olevassa lastenkodissa. Jos halutaan muuttaa Unkariin, heitä autetaan, mutta muuttaminen on ollut aika vähäistä.
Pohjoismoldaviassa on kuusi csángókylää, mutta vain vanhemmat puhuivat keskenään unkaria, lapsille puhuttiin romaniaa ja kielitaito on hävinnyt. Tämän talon tyttäret mm, eivät puhuneet lainkaan unkaria. Toisen kanssa saattoi puhua englantia.
Illallinen syötiin ulkona ja ilma viileni tuuliseksi. Piti kaivaa lämpimät vaatteet laukusta. Illallinen oli aivan loistava. Kotitekoinen kirsikkapálinka, tosi maukas keitto ja pihvi tuoreen kaalisalaatin kera. Aika monelta unkarilaiselta jäi kaalisalaatti syömättä, eivät ole tuoreeseen tottuneet. Muutama annos kirsikkapálinkaa kirvoitti Gergelyn pitämään ylistyspuheen suomalaisesta hirsitalosta.

Siinä ruokaillessamme tuli portille talon lehmä kotiin laitmelta. Raukka pelkäsi outoa meteliä, eikä uskaltanut tulla sisään ennen kuin olimme hiljaa.
Jälkiruoaksi oli taas samanlaista herkullista csángópullaa.
Mahduimme melkein kaikki nukkumaan tässä talossa, vain viisi majoittui muualle. Minulla oli paikka ns. ranskalaisessa vuoteessa (levitetty sohva) enkä nukkunut, koska korvan juuressa kuorsattiin koko yö.
Talon pihalla oli navetta, jossa asui lehmä, vasikka ja sika. Lisäksi pihalla oli kanala. Pihan takana loistava puutarha, paprikaa, tomaattia, kaaleja, maissia jne.
Aamulla kävelin hiukan kylässä. Kaduilla kuljeskeli kanoja ja ankkoja ja hevosajoneuvoja oli enemmän kuin autoja. Pihoilla oli paljon viinipensaita katoksina.
Päivän ohjelmassa oli osallistuminen kylässä pidettävään katoliseen juhlaan. Juhlapäiväna osa kaupoista oli kiinni ja lehmäkin jäi kotiin. Sukulaiset tulevat naapurikylistä ja tähänkin taloon tuli vieraita Toyotalla. Toyota jätettiin kadun varteen syömään heinää, ei näet tarvitse lainkaan bensiiniä.

Romaniaan

Matkalle lähdettiin maanantai-iltana kymmenen aikaan. Istuskelin hyvissä ajoin puistossa ja paikalle alkoi tulla muitakin matkalaisia. Sain alusta pitäen hyvän vastaanoton. Paikalle tuli matkan järjestäjä, Gergely Csoma. Hän oli kuullut suomalaisesta matkalle lähtijästä ja ulkonäöstä päätteli minut. Hän on ostanut itselleen aikoinaan suomalaisen Rantasalmi Oy:n hirsitalon ja hehkutti sitä. Sain myöskin kuulla "Kukkuu, kukkuu kaukana kukkuu" laulun unkarilaisin sanoin. Hän on joskus aikoinaan vienyt Tytti Isohookana-Asunmaan Moldovaan. Ryhmä kuuluu Lakatos Demeter seuraan ja oli iältään vanhempaa.

Paasin jopa mahdollisimman eteen istumaan, en ehtinyt hankkia matkapahoinvointilääkkeitä.

Koko yö ajettiin ja kahden aikaan oltiin Romanian rajalla. Muutamat EU-maat ovat estäneet Romanialta pääsyn chengeniin, joten passit tarkastettiin.

Nukkuminen oli olematonta, eikä mitään nähnyt, mutta porukka lauloi ja kertoi juttuja.

Aamulla kuuden aikaan alkoi taivas valjeta ja olimme saapuneet Mártonvárasin kaupunkiin. Ikkuna huurustui koko ajan, vaivoin nain ulos. Vuorille noustiin serpentiiniteitä pitkin ja puusto oli havupuuta, kuusia enemmän kuin mäntyjä.

Välillä ajettiin kaupungin läpi ja talot olivat osin vanhoja, osin uusia kerrostaloja.

Tultiin sellaisen kylän läpi, jossa oli lukemattomia keskeneräisiä palatseja torneineen. Lännessä asuvat mustalaiset ovat kuulemma rakennuttaneet. Sinneköhän Helsingissäkin kerjätyt rahat ovat menneet?

Huomio kiinnittyi myös siihen, että kyliin rakennettiin suuria kirkkoja, vaikka 

vaikka kylässä oli ennestään kaksi kirkkoa. Hevosajoneuvot kuuluvat liikenteen joukkoon, niissä on kärryjen perässä jonkin sortin rekisterikilpi. EU-direktiivit eivät ihan taida päteä, kun kärryissä on puiden päällä koko perhe kyydissä. Ihan jokunen minitraktorikin osui matkan varrelle.

Erdelyn kylissä on erikoisia portteja, Máréfalvan kylässä niitä on kadun varrella kymmeniä, uusia ja vanhoja, maalattuja ja maalaamattomia.

Eräässä kaupungissa ei ollut liikennevaloja vaan poliisi risteyksessä ohjaamassa liikennettä.

Kaupungeissa näkyi minibusseja ja kauppojen kilvet olivat unkariksi.

Erään kylän laidalla oli ihmisiä tiellä huitomassa puun oksilla pähkinöitä pois autojen alta. 

Nain myös isoja perävaunuja, joissa oli paljon pieniä luukkuja. Ensin ihmettelin, mutta sitten tajusin niiden olevan mehiläispesiä. Fiksua laittaa pesät peräkärryyn, ei tarvitse nostella laatikoita.

Kun alettiin nousta Karpaateille, pysähdyttiin matkalla Csikszentmihályn kylään tapaamaan paikallista pappia. Oli tarkoitus sopia tarkemmin tulevasta unkarinkielisestä messusta. Hän kutsui koko porukan pappilaan ja saimme juotavaa, pálinkaa ja valtavan isoa kürtöskalácia. Pappi Géza Gergely puhui unkaria paikalliseen tapaan niin nopeasti, etten aina pysynyt mukana. Jokainen kertoi lyhyesti itsestään, minäkin. Matkan aikana on vitsailtu puheestani. Olen kuulemma aito csángó koska ässäni on yhtä terävä. Mielenkiintoista oli nähdä pappila sisältä. 

Jatkettiin nousua yli Karpaattien ja maisemat olivat upeat. Gyimesin laaksossa virtaa Tatrosjoki ja maisemat ovat todella upeat. Puut on osin hakattu ja vuorille on tehty niittyjä. Niiltä niitetään heinä kolmesti vuodessa. Vuorten harjanteet houkuttelivat kävelemään, joskus toiste sitten.

Iltapäivällä kahden jälkeen oltiin Gyimeközéplokissa, jossa majoituttiin Csillag-panzioon. Mina majoituin Katin kanssa samaan huoneeseen ja kun muut vielä ruokailivat, lähdimme etukateen kävelemään kylän raittia. Niityillä kasvaa syksyllä hiukan krookuksen näköinen vaaleanpunainen kukka. Paikoin niitä oli valtavasti. Ihailimme kylän taloja ja pian muu porukka sai meidät kiinni. Menimme kylässä nykyään asuvan Csángótutkijan Péter Halászin kotiin. Siellä suunniteltiin tulevaa juhlaa ja nautittiin vaihteeksi pálinkaa ja Péterin vaimon tekemää maissileivonnaista. Aika moni porukasta on tavannut Tytti-rouvan ja Péter tiesi kirjastakin. Muille minä kerroin siitä. Aika mielenkiintoista, että kirja ilmestyy juuri samaan aikaan kun mina olen siellä.

Illalla mentiin ajoissa nukkumaan, koska edellinen yö oli jäänyt väliin. Pidimme huoneen ikkunan auki ja oli hyvä nukkua lämpimän peiton alla viileässä.

Aamulla oli melkoisen viileää, aurinko ei yltänyt vielä laaksoon.

Aamiaisella oli paikallista mustikkahilloa ja mm zakuzkaa, paprika-tomaatti-munakoiso-pastaa.

Lähdettiin jatkamaan matkaa Moldovan kyliin. Péter Halász lahti mukaan ja kertoi paljon juttuja matkan aikana. Gyimesbükkin kylän kirkosta hän kertoi: Pappi halusi teettää kylään unkarilaisen kirkon ja haki luvat Bukarestista ja saikin. Bakussa, läänin pääkaupungissa oli sitten ongelmia rakennuslupien kanssa ja paikallinen virkamies sanoi, ettei lupia tule niin kauan kuin hän elää. Siihen pappi vastasi, että odotetaan sitten. Kolmen kuukauden kuluttua virkamies kuoli, kirkko rakennettiin, eikä sen jälkeen kukaan uskaltanut asettua pappia vastaan.

Entisen Itävalta-Unkarin rajalla pysähdyttiin hetkeksi ihailemaan viimeista asemaa.

Maisema muuttui alavaksi vuorten toisella puolella. Olimme matkalla Szabófalvan kylään, jossa Demeter Lakatos on syntynyt.

Ennen kuin saavuimme kylään kävimme kylän lähellä olevalla lähteellä, jossa kyläläiset käyvät pesemässä vaatteita. Sinne oli rakennettu sementtialtaat ja pöydät, joissa mennessämme naiset pesivät mattoja. Naiset seisoivat juoksevassa vedessä kumisaappaat jalassa. En tullut kokeilleeksi veden lämpötilaa.