Romaniaan

Matkalle lähdettiin maanantai-iltana kymmenen aikaan. Istuskelin hyvissä ajoin puistossa ja paikalle alkoi tulla muitakin matkalaisia. Sain alusta pitäen hyvän vastaanoton. Paikalle tuli matkan järjestäjä, Gergely Csoma. Hän oli kuullut suomalaisesta matkalle lähtijästä ja ulkonäöstä päätteli minut. Hän on ostanut itselleen aikoinaan suomalaisen Rantasalmi Oy:n hirsitalon ja hehkutti sitä. Sain myöskin kuulla "Kukkuu, kukkuu kaukana kukkuu" laulun unkarilaisin sanoin. Hän on joskus aikoinaan vienyt Tytti Isohookana-Asunmaan Moldovaan. Ryhmä kuuluu Lakatos Demeter seuraan ja oli iältään vanhempaa.

Paasin jopa mahdollisimman eteen istumaan, en ehtinyt hankkia matkapahoinvointilääkkeitä.

Koko yö ajettiin ja kahden aikaan oltiin Romanian rajalla. Muutamat EU-maat ovat estäneet Romanialta pääsyn chengeniin, joten passit tarkastettiin.

Nukkuminen oli olematonta, eikä mitään nähnyt, mutta porukka lauloi ja kertoi juttuja.

Aamulla kuuden aikaan alkoi taivas valjeta ja olimme saapuneet Mártonvárasin kaupunkiin. Ikkuna huurustui koko ajan, vaivoin nain ulos. Vuorille noustiin serpentiiniteitä pitkin ja puusto oli havupuuta, kuusia enemmän kuin mäntyjä.

Välillä ajettiin kaupungin läpi ja talot olivat osin vanhoja, osin uusia kerrostaloja.

Tultiin sellaisen kylän läpi, jossa oli lukemattomia keskeneräisiä palatseja torneineen. Lännessä asuvat mustalaiset ovat kuulemma rakennuttaneet. Sinneköhän Helsingissäkin kerjätyt rahat ovat menneet?

Huomio kiinnittyi myös siihen, että kyliin rakennettiin suuria kirkkoja, vaikka 

vaikka kylässä oli ennestään kaksi kirkkoa. Hevosajoneuvot kuuluvat liikenteen joukkoon, niissä on kärryjen perässä jonkin sortin rekisterikilpi. EU-direktiivit eivät ihan taida päteä, kun kärryissä on puiden päällä koko perhe kyydissä. Ihan jokunen minitraktorikin osui matkan varrelle.

Erdelyn kylissä on erikoisia portteja, Máréfalvan kylässä niitä on kadun varrella kymmeniä, uusia ja vanhoja, maalattuja ja maalaamattomia.

Eräässä kaupungissa ei ollut liikennevaloja vaan poliisi risteyksessä ohjaamassa liikennettä.

Kaupungeissa näkyi minibusseja ja kauppojen kilvet olivat unkariksi.

Erään kylän laidalla oli ihmisiä tiellä huitomassa puun oksilla pähkinöitä pois autojen alta. 

Nain myös isoja perävaunuja, joissa oli paljon pieniä luukkuja. Ensin ihmettelin, mutta sitten tajusin niiden olevan mehiläispesiä. Fiksua laittaa pesät peräkärryyn, ei tarvitse nostella laatikoita.

Kun alettiin nousta Karpaateille, pysähdyttiin matkalla Csikszentmihályn kylään tapaamaan paikallista pappia. Oli tarkoitus sopia tarkemmin tulevasta unkarinkielisestä messusta. Hän kutsui koko porukan pappilaan ja saimme juotavaa, pálinkaa ja valtavan isoa kürtöskalácia. Pappi Géza Gergely puhui unkaria paikalliseen tapaan niin nopeasti, etten aina pysynyt mukana. Jokainen kertoi lyhyesti itsestään, minäkin. Matkan aikana on vitsailtu puheestani. Olen kuulemma aito csángó koska ässäni on yhtä terävä. Mielenkiintoista oli nähdä pappila sisältä. 

Jatkettiin nousua yli Karpaattien ja maisemat olivat upeat. Gyimesin laaksossa virtaa Tatrosjoki ja maisemat ovat todella upeat. Puut on osin hakattu ja vuorille on tehty niittyjä. Niiltä niitetään heinä kolmesti vuodessa. Vuorten harjanteet houkuttelivat kävelemään, joskus toiste sitten.

Iltapäivällä kahden jälkeen oltiin Gyimeközéplokissa, jossa majoituttiin Csillag-panzioon. Mina majoituin Katin kanssa samaan huoneeseen ja kun muut vielä ruokailivat, lähdimme etukateen kävelemään kylän raittia. Niityillä kasvaa syksyllä hiukan krookuksen näköinen vaaleanpunainen kukka. Paikoin niitä oli valtavasti. Ihailimme kylän taloja ja pian muu porukka sai meidät kiinni. Menimme kylässä nykyään asuvan Csángótutkijan Péter Halászin kotiin. Siellä suunniteltiin tulevaa juhlaa ja nautittiin vaihteeksi pálinkaa ja Péterin vaimon tekemää maissileivonnaista. Aika moni porukasta on tavannut Tytti-rouvan ja Péter tiesi kirjastakin. Muille minä kerroin siitä. Aika mielenkiintoista, että kirja ilmestyy juuri samaan aikaan kun mina olen siellä.

Illalla mentiin ajoissa nukkumaan, koska edellinen yö oli jäänyt väliin. Pidimme huoneen ikkunan auki ja oli hyvä nukkua lämpimän peiton alla viileässä.

Aamulla oli melkoisen viileää, aurinko ei yltänyt vielä laaksoon.

Aamiaisella oli paikallista mustikkahilloa ja mm zakuzkaa, paprika-tomaatti-munakoiso-pastaa.

Lähdettiin jatkamaan matkaa Moldovan kyliin. Péter Halász lahti mukaan ja kertoi paljon juttuja matkan aikana. Gyimesbükkin kylän kirkosta hän kertoi: Pappi halusi teettää kylään unkarilaisen kirkon ja haki luvat Bukarestista ja saikin. Bakussa, läänin pääkaupungissa oli sitten ongelmia rakennuslupien kanssa ja paikallinen virkamies sanoi, ettei lupia tule niin kauan kuin hän elää. Siihen pappi vastasi, että odotetaan sitten. Kolmen kuukauden kuluttua virkamies kuoli, kirkko rakennettiin, eikä sen jälkeen kukaan uskaltanut asettua pappia vastaan.

Entisen Itävalta-Unkarin rajalla pysähdyttiin hetkeksi ihailemaan viimeista asemaa.

Maisema muuttui alavaksi vuorten toisella puolella. Olimme matkalla Szabófalvan kylään, jossa Demeter Lakatos on syntynyt.

Ennen kuin saavuimme kylään kävimme kylän lähellä olevalla lähteellä, jossa kyläläiset käyvät pesemässä vaatteita. Sinne oli rakennettu sementtialtaat ja pöydät, joissa mennessämme naiset pesivät mattoja. Naiset seisoivat juoksevassa vedessä kumisaappaat jalassa. En tullut kokeilleeksi veden lämpötilaa.