Koulusta toiseen

Siinä kylässä, jossa yövyimme (Lészped) on unkarinkielen opettaja. Vierailimme koulussa hänen luokassaan. Attila Márton on nuori mies, kotoisin Erdelystä. Hän meni viime kesänä naimisiin paikallisen tytön kanssa, joten on toivoa, että pysyvät paikkakunnalla. Oppilailla on noin 3-4 tuntia viikossa unkarinkielen opetusta. Selailin kirjoja opettajan pöydältä ja muutenkin oli pedagogisesti hyvä tunnelma.Tämän opetuksen maksaa Romanian valtio, kuulemma koska vanhemmat ovat sitä vaatineet.
Sieltä ajoimme Klézseen, jossa myös oli koulu, mutta aivan toisenlainen. András Duma on rakennuttanut ties millä rahoilla ison talon, jossa on muutama luokka ja museo ja lastentarhahuoneitakin. Ilmeisesti asuvatkin jossain osassa. Siellä oli myös vierashuone. Talo on todella kauniilla paikalla vuorten kupeella. Talon seinällä oli Gergely Csoman tekemä puuveistos, jonka symboliikka jäi vielä epäselväksi.
András opettaa lapsia koulun jälkeen. Nytkin tuli muutama lapsi koulun jälkeen pelaamaan tietokoneilla. He tosin pitivät meille pienen esityksenkin. Hän ei käytä samoja kirjoja kuin Attila, vaan on tehnyt omat kirjat. Kerjäsin tietenkin itselleni, olisin ostanut, mutta en voinut, koska sitten muillekin pitäisi myydä. Lopulta sain kuitenkin lahjaksi ja annoin koululle rahaa. Se toimii pelkästään lahjoitusvaroin.

Lounastimme sisällä pitkän pöydän äärellä ja sain maistaa puliskaa, maissin ja vuohenrahkan paistosta, se oli hyvää. Pálinkakin kuului tietenkin ruokalistaan, piti pitää huoli, ettei tyhjentänyt lasia kokonaan, koska se täytettiin heti uudestaan.
Emme täälläkään ehtineet viipyä pitkään, koska piti matkustaa Csíkszeredaan Demeter Lakatosin muistojuhlaan. Ajettiin takaisin Gyimesiin ja jätettiin peräkärry Péterin pihalle. Oli mukava nähdä vuoret ja kylät uudestaan. Olimme ajoissa perillä, koska ohjelman suunnittelu oli kesken. Lähdimme Katin kanssa vähän kävelemään. Olisin halunnut käydä kansanperinnekaupassa, mutta se oli jo kiinni. Piipahdimme kauppahallissa ja katsomassa modernia kirkkoa. Siinä on alttari keskellä ja käytetty paljon  puuta. Myöhemmin sain tietää unkarilaisen suunnittelijankin, jonka hautajaiset sattuivat viime lauantaille. (Imre Makovecs 1935-2011)

Juhlassa oli puheita, Ildikón laulua, Gergelyn lausuntaa ja paikallisten nuorten upeita esityksiä. Gergely mainitsi suomalaisen matkalaisen ja kertoi esimerkkejä suomen suhtautumisesta asioihin. Juhlan jälkeen tuli sitten eräs naisihminen puheilleni ja puhui suomea. Hän on eläkkeellä oleva unkarin kielen opettaja ja on ollut Savonlinnassa kielikurssilla.