tiistai 30. marraskuuta 2010

Vielä Unkarissa

Nyt sitten alkaa tämä  blokkailu. Laitoin tollaisen hankalanmallisen otsikon, ettei tänne nyt ihan kuka vaan pääse lueskelemaan.
Teemun kanssa oli puhetta blogista ja nyt sitä sitten kokeilen.
Tänään on tiistai ja olen ollut puoliltapäivin turkkilaisessa 1500-luvulla rakennetussa terveyskylpylässä, Rudas-kylpylä nimeltään. Tänään oli naisten päivä ja pääsi puoleen hintaan. Ei nyt kovin ihmeellinen kylpylänä, aika pieni. Kaksi höyrysaunaa, toisessa 40 astetta ja toisessa 50. Hieno kupoli keskellä allashuonetta. Isossa altaassa tähtien alla 36 asteinen vesi. Nurkissa oli pienemmät altaat, joiden vesi vaihteli 28, 30, 33 ja 42 astetta. Vesi haiskahti hiukan rikille, mutta ei kovin pahasti. Siellä tuli liotettua ihoa pari tuntia ja sen jälkeen väsytti ihan rutosti ja otinkin pienet unet lepohuoneessa.
Kylpylästä menin Ágille ja Miklósille joululahjoja hakemaan. Ihan kiva oli käydä siellä, Miklos on vähän parantunut. Olivat jopa viime lauantaina olleet Dunakeszissä puutarhalla, jossa on jo melkein valmis talo.
Nyt pitäisi siivota täällä ennen lähtöä ja siksikin että voisin ottaa muutaman valokuvan tuliaisiksi.