Kuoro

Kolleegani Joutsenosta laittoi aikanaan viestiä ja kyseli tietoa luontokohteista täällä. Hän oli kuoron mukana tulossa tänne. Onneksi Raija lähetti kuoron ohjelman, koska olin ymmärtänyt hänen tulevan viikkoa myöhemmin. Kun luin ohjelman, huomasin, että heillä on paljon vapaata aikaa täällä ja tyylilleni uskollisena laitoin sähköpostia ryhmän vetäjälle. Sanoin kykeneväni antamaan neuvoja kaupungilla liikkumisessa.


Tästä poiki niin upea viikko, ettei sellaista voi kovin usein kokea.
Kyseessä oli Lappeenrannan klassinen kuoro ja menin heitä jo kentälle vastaan. Ei heitä kukaan muu vastassa ollutkaan, oli vain bussinkuljettajan puhelinnumero. Saatoin heti auttaa soittamalla kuskille, jotta missä auto odottaa. Matkalla sitten höpöttelin lipuista ja kylpylöistä ja metroista jne.


He tulivat tiistain aamukoneella ja kun laukut oli saatu hotelliin, eikä huoneita vielä ollut kaikille valmiina, menimme yhdessä syömään lähistöllä olevaan unkarilaiseen ruokapaikkaan, jota hotellin respa suositteli. Ruoka olikin aitoa unkarilaista ja paikalla olimme vain me.


Ruoan jälkeen lähdimme Raijan kanssa vuorille. Kun lähtee biologin kanssa metsään, vauhti ei ole päätä huimaava. Opin minäkin monia uusia kasveja ja unohdin samantien. Mielenkiintoisin tuttavuus oli jouluruusu. Nimi on tuttu usein jouluna kuuntelemastamme kuunnelmasta Jouluruusun legenda. Kukka tosin oli kovin vaatimaton.


Kun sitten palattiin hotellille, ei metro kulkenutkaan. Olin lähettänyt ihmisiä keskustaan ja tietenkin huolestuin, miten osaavat pois. Yksi porukka oli kävellyt (4 km) ja toinen tullut taksilla. Yksi metrovaunu oli syttynyt tuleen ja palanut niin sanotusti poroksi. Kukaan ei kuitenkaan ollut loukkaantunut.


Keskiviikkona käytiin Raijan kanssa taas vähän metsässä ja paluumatkalla Budapestin laidalla olevassa kylässä. Katseltiin siinä sitten yhden ruokapaikan ruokalistaa sivukadulla ja ohi kulki vanhempi nainen, joka sanoi että menkää toiseen paikkaan ja neuvoi meidät tosi hyvään ravintolaan. Ennen sitä jo sattui hauska tapahtuma kun kävelimme katua ja puhuimme tietenkin suomea. Eräällä pihalla oleva mies huikkasi yhden sanan suomea, en enää muista minkä. Osaa kuulemma vain sen yhden sanan.


Illansuussa vein porukan metrolla (onneksi jo kulki) kirkolle, jossa heillä oli konsertti. Vain yksi porukka meni taksilla ja ainakin 30 metrolla. Metrohan oli siihen aikaan tupaten täynnä ja porukka hajaantui eri vaunuihin. Kaikki kuitenkin osasivat jäädä oikealla pysäkillä pois ja siitä sitten lähdettiin letkana Vaci utcalla olevaan kirkkoon.
Kun oltiin kirkon edessä kadulla Nadja, kuoronjohtaja, laulatti suomalaisen kansanlaulun. Ihan hyvät ablodit saivat ja upeaa se olikin.


Kuoro meni harjoituksiin ja minä unkarin tunnille. Karkasin sieltä kesken konserttiin, mutta kirkko oli tupaten täynnä. Tiesin sen etukäteen ja ajattelin, että menen seisomaan sivulle eteen. Eihän se onnistunut, koska laidatkin olivat täynnä tuoleja, eikä missään ollut seisomapaikkaa. Mutta minullapa oli tuuria, eturivissä kahden papan välissä oli yksi paikka. Olin siis ihan upealla paikalla ja kaikeksi onneksi olin napannut ainoa kirkon eteisessä olleen ohjelman ja saatoin seurata arinan kulkua.

Lappeenrantalainen kuoro lauloi yhdessä Budapestiläisen kuoron kanssa Johannes passion, saman olivat laulaneet yhdessä maanantaina Lappeen kirkossa. Orkesteri vain vaihtui. Teos kestää kaksi tuntia, mutta yhtään en pitkästynyt. Tunnin kuluttua vain takamus ilmoitti suuttumuksensa kovaan penkkiin. Kuorojen osuudet olivat aivan mahtavia kun laulajia oli melkein sata. Kuoroa johti molemmilla kerroilla erään musiikkioppilaitoksen rehtori, josta Mara sanoi, että on täällä hyvin kuuluisa.


Konsertin jälkeen oli Suomen kuorolle varattu pöytä läheisestä ravintolasta, josta minulla on vuosien takaa huonoja kokemuksia. Minäpä tietenkin menin kertomaan niistä tarjoilijalle ja pyysin, että tällä kertaa hinnat olisivat oikeat. Pyysin nimittäin juomahinnaston. Ilta meni hyvin ja siellä oltiin oikein ystävällisiä ja taksit tilattin ja tämä tarjoilija huolehti, että oikeat taksit ottavat kyytiin jne. Hän sanoi, että tilatut taksit ovat halpoja, mutta jos ottaa kadulta, hinnasta ei tiedä.
Kannattaa siis olla vähän hankala niin kaikki menee hyvin. Kurja totuus.


Torstaina kuorolaiset lähtivät bussilla Szentdreen, mutta olivat hiukan pettyneitä kun oli liikaa aikaa pyöriä pienessä kaupungissa ilman opastusta. Heillä oli yksi nuori unkarinkuorolainen mukana, mutta häntä ei ilmeisesti ollut ohjeistettu tarpeeksi.
Me Raijan kanssa jäätiin kaupunkiin ja käytiin minun kämpässäni, joka oli siivoamatta. Täältä jatkettiin ratikalla katsomaan Taidepalatsin vessoja ja siinä sivussa vähän palatsiakin. Kauppahallin jälkeen mentiin Tonavan risteilylle, jossa oli nauhalla myös suomenkielinen selostus. 


Illalla oli sitten kuorojen yhteinen karonkka musiikkiopistolla. Sinnekin mentiin julkisilla kulkuvälineillä, ensin metrolla, sitten ratikalla ja loput kävellen. Koulun rehtori kertoi koulusta ja näytti muutaman videon. Unkarilaisessa kuorossa on suomea puhuva nainen, onneksi. Ildiko tulkkasi rehtorin puheen. Virallisen osuuden jälkeen syötiin ja kuorot vuorotellen lauloivat. Suomalaiset olivat opetelleet unkarilaisen kansanlaulun. Mutta illan päätteeksi oli ohjelma, josta minä erikoisesti pidin. Tanssittiin piirissä csárdasta. Monet suomalaiset olivat mukana ja oppivat nopeasti. Ja minäkin mm tanssin koulun rehtorin vieressä. (Ei ole paljon tanssinut.)


Kotiinpalatessa ajattelin, että ihmiset haluavat mennä taksilla. Vain kaksi taksia tilattiin, muut halusivat ratikkaan. Illalla ratikat ovat aika tyhjiä ja niinpä matkalla taas laulettiin ja heiluttiin. Kyllä siellä joku kieltäytyi tuntemasta muita, mutta useimmilla oli hauskaa.


Perjantai oli retkipäivä, mutta kun kukaan ei oikein tuntunut tietävän mihin mennään, ryhmänjohtajakin empi, niin minäpä sanoin, että kyllä täältä pesee. Suunnittelin reitin omasta päästäni ja kun menin kotiin karttaa katsomaan, tulikin mutkia matkaan. Ei nimittäin ollut tietä. No siitähän selviää suunnitelmia muuttamalla. Retkestä tuli ainakin minulle upea kokemus. Mentiin Pilisin metsien ja kylien kautta Esztergomin suureen basilikaan. Olen siellä käynyt, mutta nythän oli kuoro mukana ja he lauloivat. Se oli sellaista mitä en ole koskaan ennen kuullut. He lauloivat juuri suuren kupolin alla ja laulu kaikui niin upeasti, että sitä on vaikea kuvailla. Kuorolaisillekin se oli upea kokemus.
Sieltä ajeltiin Visegradin citadellalle ja me Raijan kanssa jäimme siinä pois kyydistä ja palasimme Budapestiin vasta illalla myöhään.


Menimme lautalla Tonavan toiselle puolelle ja minä kävin suosikki csukrásdassani kasvispihvillä (=leivos) ja jätskillä. Raija kuvaili ympäristöä ja sitten lähdimme kiipeämään kylän läpi vuorelle päin ja saavuimmekin pyökkimetsän alkuun. Siitä pitää joskus lähteä vaeltamaan eteenpäin.
Alkoi aurinko laskea ja palasimme kylään, oli pitkäperjantai ja piipahdimme hetkeksi kirkkoon kuuntelemaan musiikkia. Minä kävin ostamassa junaliput ja lähdimme etsimään Raijalle lihapihvipaikkaa. Hän kun ei välitä kasvispihveistä. Kaikki paikat tuntuivat olevan kiinni ja kun siinä haikailimme suomeksi, portailla istuvat nuorehkot ihmiset kysyivät, voivatko auttaa. Neuvoivat hyvän ravintolan, jossa Raija sanoi saaneensa reissun maukkaimman aterian. Minä söin vain keikkalaisen salaatin, mutta hyvä sekin oli.


Lauantai olikin sitten kotiinlähtöpäivä, mutta oli iltalento, joten porukka hajaantui vielä kaupungille. Me kävimme Raijan kanssa Hösök térillä ja kaupunginpuistossa turisteilemassa. Sitten ajettiin ratikalla Budafokiin ja katseltiin ympärillemme. Oli niin kuuma, että piti hakea varjoa. Sattumalta löytyi hyvä ruokapaikka, jossa olikin pihaterassi. Viimeinen ruoka sitten olikin sellainen, että mausteita riitti. Elin Raijan siivellä herroiksi ja nautin.


Saatoin porukan bussiin ja jäi vähän haikea mieli. Sain tutustua moneen oikein mukavaan ihmiseen. Ennen lähtöä kerättiin porukka hotellissa portaille valokuvaan. Puuttui vielä yksi kuorolainen, joka oli kaikkein kookkain tai siis levein. Heillä on niin hyvä huumorintaju, että kun tämä viimeisenä tullut henkilö leikillään jäi eteen seisomaan, porukka vain nauroi.