Torstaina oli tanssi-ilta, jonne meitä lähti vain kolmen hengen porukka.
Onneksi edes tanssin opetuksen ajan sain tanssia, mutta kun sitten tuli tauko, kuulin jonkun kyselevän Leaa.
Olen viime syksynä jutellut erään henkilön kanssa ja ostanut cd-levyn. Keväällä en rikkoutuneen käteni takia käynyt ollenkaan tanssimassa ja tämä henkilö jostain syystä muisti minut ja kun kuuli puhuttavan Suomea, alkoi kysellä minua. Mahdoton puhumaan tämä Ivan, en päässyt koko iltana tanssimaan, onneksi tytöt toivat minulle välillä lasillisen juotavaa. Puhe oli Csango-unkarilaisista. Olimmehan myös csango-tanssi-illassa. Muuten olisi varmaan harmittanutkin, mutta tästä poiki sellaista, että olen nyt ensi maanantaina lähdössä minibussilla csango-unkarilaisten asuma-alueelle Romaniaan. Erittäin, erittäin mielenkiintoista tulee olemaan. Matka on erään csango-unkarilaisen runoilijan syntymän 100-vuotis muistomatka, joka suuntautuu hänen kotipaikalleen. Luvassa on kaksi yötä perheissä ja osallistuminen kahdessa kylässä pidettävään kyläjuhlaan. Sitäpaitsi seutu on erittäin kaunista vuoristoseutua. Matkaa tosin on täältä noin 1000 km. Takaisin tullaan lokakuun 1 pvä illalla, joten välillä tulee taas olemaan radiohiljaisuus.
Toinen erikoisempi tapahtuma ainakin ryhmälle oli Márian galleriassa pidetty näyttelyn avajaistilaisuus. Kun sain Márialta kutsun, kysyin sähköpostilla, voimmeko tulla ryhmän kanssa ja saimme luvan. Koska ryhmä on taiteesta kiinnostunut, sopi se erittäin hyvin ohjelmaan. Ostin hienon kukkakimpun ja kun menimme sisään hain Márian kuulolle ja lauloimme ensin Sä kasvoit neito kaunoinen, ensimmäisen värssyn ja sitten Kalliolle kukkulalle, ensimmäisen värssyn, jonka Máriakin osasi. Yllätys onnistui ja sekin oli vielä mukavaa, että mukana oli yksi Imatralainen, joka tuntee Hauklapin porukat ja vie nyt sinne terveisiä ja kunhan kuulen mitä sinne kuuluu, kerron Márialle terveisiä Suomesta. Mária puhui kovasti, että Vittoriollekin pitää kertoa. Tämän Uszbekistanilaisen taiteilijan työt ovat erittäin kauniita, eivät ihan tavallisia. Pyysinkin meidän ryhmän Marjaa tutkailemaan, voisimmeko saada näyttelyn myös Suomeen.
Onneksi edes tanssin opetuksen ajan sain tanssia, mutta kun sitten tuli tauko, kuulin jonkun kyselevän Leaa.
Olen viime syksynä jutellut erään henkilön kanssa ja ostanut cd-levyn. Keväällä en rikkoutuneen käteni takia käynyt ollenkaan tanssimassa ja tämä henkilö jostain syystä muisti minut ja kun kuuli puhuttavan Suomea, alkoi kysellä minua. Mahdoton puhumaan tämä Ivan, en päässyt koko iltana tanssimaan, onneksi tytöt toivat minulle välillä lasillisen juotavaa. Puhe oli Csango-unkarilaisista. Olimmehan myös csango-tanssi-illassa. Muuten olisi varmaan harmittanutkin, mutta tästä poiki sellaista, että olen nyt ensi maanantaina lähdössä minibussilla csango-unkarilaisten asuma-alueelle Romaniaan. Erittäin, erittäin mielenkiintoista tulee olemaan. Matka on erään csango-unkarilaisen runoilijan syntymän 100-vuotis muistomatka, joka suuntautuu hänen kotipaikalleen. Luvassa on kaksi yötä perheissä ja osallistuminen kahdessa kylässä pidettävään kyläjuhlaan. Sitäpaitsi seutu on erittäin kaunista vuoristoseutua. Matkaa tosin on täältä noin 1000 km. Takaisin tullaan lokakuun 1 pvä illalla, joten välillä tulee taas olemaan radiohiljaisuus.
Toinen erikoisempi tapahtuma ainakin ryhmälle oli Márian galleriassa pidetty näyttelyn avajaistilaisuus. Kun sain Márialta kutsun, kysyin sähköpostilla, voimmeko tulla ryhmän kanssa ja saimme luvan. Koska ryhmä on taiteesta kiinnostunut, sopi se erittäin hyvin ohjelmaan. Ostin hienon kukkakimpun ja kun menimme sisään hain Márian kuulolle ja lauloimme ensin Sä kasvoit neito kaunoinen, ensimmäisen värssyn ja sitten Kalliolle kukkulalle, ensimmäisen värssyn, jonka Máriakin osasi. Yllätys onnistui ja sekin oli vielä mukavaa, että mukana oli yksi Imatralainen, joka tuntee Hauklapin porukat ja vie nyt sinne terveisiä ja kunhan kuulen mitä sinne kuuluu, kerron Márialle terveisiä Suomesta. Mária puhui kovasti, että Vittoriollekin pitää kertoa. Tämän Uszbekistanilaisen taiteilijan työt ovat erittäin kauniita, eivät ihan tavallisia. Pyysinkin meidän ryhmän Marjaa tutkailemaan, voisimmeko saada näyttelyn myös Suomeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti