tiistai 3. huhtikuuta 2012

Taas mennään

Kello on puoli yhdeksän illalla ja ulkona on enää 19 astetta. Piti siis siirtyä mäkkärin lämpöön. Omasta kämpästä en taaskaan saa lämpöjä päälle, joten siellä on hiukan viileähköä. Olisi pitänyt jättää ikkuna auki.
Mara oli sunnuntaina kentällä vastassa ja menin illaksi heille. Siellä on ollut lapsia viikon verran ja Mara oli aika kypsä. Syötiin Áronin nimipäiväkakkua. Pihan hedelmäpuu oli jo kukkinut, onneksi muualla näin paljon kukkivia puita. Ilma oli koleahko, 8 astetta ja tuulta.
Maanantaina herättyäni suuntasin oopperan lipunmyynnin kautta vuorille. Ehdin vielä nähdä vuokotkin.

Illalla olinkin sitten rättipoikkiväsynyt. On tullut oltua kolme viikkoa liikkumatta. Uni oli kuitenkin katkonaista.
Aamulla lähtiessäni jäin heti kiinni käytävällä. Juliskan lapsenlapsenlapsi on sairastunut vakavasti, eikä heillä ole rahaa ostaa lääkkeitä. Heti en kuitenkaan ruvennut rahapussinnyörejä aukomaan.
Tänään sitten menin sinne aamukahville ja tyhjensin lompakkoani. Mentiin myös Anikon kanssa yhdessä apteekkiin niitä lääkkeitä hakemaan. Maksoin kortilla. Nyt on lääkkeet kolmeksi kuukaudeksi. Enempää en aio auttaa, viettäköön pääsiäisen ilman juhlaruokia = kinkkua.

Menin hame päällä kävelemään, koska viideltä oli meno Márian galleriaan. Kävelin pitkin Szentendren pikkukaupunkia kätköillen samalla. Oli sika kuuma. Piti riisua sukkiksetkin, että jaksoi olla.
Viideksi menin Márian galleriaan, jossa oli Mongolialainen taiteilija vaimonsa kanssa. Mongolialaiset ovat myöskin unkarilaisten sukulaiskansa. Heillä on useita satoja yhteisiä sanoja. Mitenkähän tämä sopii suomalais-ugrilaisuuteen?
Vittoriokin oli mukana. Aluksi en tuntenut, mutta kun hän tuli puhumaan muutaman sanan suomea, tajusin kuka on. Kovin paljon lämpimiä terveisiä mummolle.
Tietolapsille sellaisia terveisiä, että Sampon raahattava käynnistyi, mutta heti kohta meni mykäksi, eikä ole sen jälkeen käynnistynyt. Ilmeisesti akku oli ihan tyhjä, en heti laittanut verkkojohtoa. Nyt kuitenkin olen ilman DVD-asemaa. Se on suuri puute, koska haluaisin joskus katsella filmejä ja mikä tärkeää, polttaa CD-levyjä. Jos Temppa ei osta pyörää, voisin ehkä ostaa uuden koneen, mutta millaisen??? Mikä mahdollisuus olisi tietsikalla katsella myös telkkaria? Millainen lisäosa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti